Verkligen

Jos muidenkin elämä on tälläistä vaikeudesta toiseen juoksua, niin täytyy ihmetellä, kuinka ihmiset jaksavat. Minä en ainakaan enää millään jaksaisi. Nyt on menossa asunto alta ja mahdollisesti jopa reilulla kolmen viikon aikataululla. Asunnon vuokraaja ja omistaja eivät ole minua ja kämppistäni tästä ajamassa, mutta taloyhtiöllä on kiire remontoida. Remontin aikana täällä ei voi asua. Siis oikeasti! Missä on se kuuluisa vaikeuksista voittoon? Tässä on selvitty selkäleikkauksista, jättämisestä, rakkaiden sukulaisten yllättävistä kuolemista ja isän sydänkohtauksesta eikä helpotusta ole odotettavissa. Minusta tämä ei ole kovinkaan reilua!

Onhan niitä hyviäkin asioita. Yksi niistä katsoo olohuoneessa lastenohjelmaa ja syö siskoni itse tekemää munkkia. Toinen hyvä asia on reilu matka-apuraha, jonka ovat näköjään eilen myöntäneet. Se ei ole ollenkaan hullumpi juttu.

Kohta lähdemme Ateneumiin, lauantaisin kello 12.00 lapsia kierrättävät taikajänikset. Annantalolla puolestaan on teatterifestivaali ja sinne on kiire Ateneumin jälkeen. Huomenna vuorossa on Heureka, maanantaina Korkeasaari ja elokuvat ja tiistaina ennen kotimatkaa vielä jotain mukavaa ja erikoista. Ennen tiistaita ei ole murheita, keskiviikkona vasta katsotaan totuutta silmiin.

Protect me from what I want

Sain palautetta gradusta. Muuta ei tarvitse korjata ennen painoa kuin kijoitusvirrhetä. Tiesin niitä jääneen työhön, koska minun oli kerta kaikkiaan vaan pakko päästää irti gradusta heti kun viimeinen lause oli kirjoitettu. Maanantain tentistä en tiedä, mutta tiistain esitys meni kuulemma loistavasti. Minusta ei todellakaan tuntunut siltä, mutta katsojilta sain hyvää palautetta uskottavuudestani sekä siitä, kuinka hyvin olen perillä työstä, jossa olen ollut vasta 4 kuukautta. Maanantain tentin epätietoisuus stressaa kuitenkin niin paljon, että en osaa nauttia yhtään mistään juuri nyt.

Kotona on lisäksi odottamassa pommi kosteusvaurioiden muodossa, ja nyt mietitään kuka sen maksaa. Toivottavasti en minä, koska syy kosteusvaurioihin on saanut alkunsa edellisten vuokralaisten aikana. Minun tuurillani, ne kuitenkin kiistävät koko homman. AHDISTAA! Eikä edes vähän vaan ihan sairaan paljon ja kovaa ja kunnolla. Tarvinnen asianajajaa.

Huomenna matkustan kuitenkin kotiseudulle ja haen siskon tytön seurakseni. Murusen kanssa menee sitten vapun yli tiistaihin. Siitä tulee mahtavaa!

Slave to the wage

Jeltsin kuoli, ja minä tajusin, että eihän tämä tämmöinen, herranen aika sentään, ole mitään elämää. Pitää herätä ennen kuin se on liian myöhäistä! Pahinta mitä minulle voi tapahtua on se, että minä kuolen ja sittenhän minä en ole täällä sitä enää itkemässä. Olen jo niin pitkään saarnannut, miten pitäisi elää, mutten ole itse ottanut opikseni.

Kiirettä ja työtä. Miten olisi elämää ja aikaa?

Huomenna, huomenna.

Merkitsevyystasolla 0.01%

Tänään olisi SE viimeinen tentti. Laskin ja laskin eilen, mutten ole ollenkaan varma taidoistani. Riittää että läpäisen tentin. Keskiarvoni riittää silti jatko-opintoihin hakuun. Tentti on vasta illalla joten tämä päivä menee tiukassa viimehetkenpaniikissa. Aina välillä lepuutan hermojani tekemällä Hesarin värisudokuja. Voisi ehkä jopa väittää minun olleen hiukan koukussa noihin huumaaviin ympyröihin, kunnes ratkaisin vaikeimmankin eli kuvainnollisen älypää-asteenkin. Kun selvitin tuon haasteen, niin kai minä nyt yhden tilastontentin selvitän. Normaalijakauman standardointihan on ihan pikkujuttu verrattuna punaisten ympyröiden salaperäiseen sijaintiin 9x9 ruudukolla. Kunpa maisteriksi valmistumiseen tarvittaisiin nimenomaan sudokun ratkaisemisen taitoa eikä tilastotiedettä!

Kun olen selvinnyt tentistä pois, läpipäässeenä tai läpäisemättä, on kiire koneen ääreen tekemään huomista esitystä tutkimusaiheestani. Kyseessä on niin sanottu tulikoe, jossa katsotaan osaanko minä esiintyä ja ilmaista itseäni. Aikaisemmin se on mennyt erittäin hyvin, mutta huomenna takana tulee olemaan jo kaksi valvottua yötä, mikä ei ainakaan paranna onnistumisen mahdollisuutta. En kyllä ala laskemaan kuinka paljon se mahtaa alentaa todennäköisyyttä, vaikka se päivän teema onkin.

Mutta pitäkää kaikki kolme lukijaani peukkuja ylhäällä minulle heti 16.00 eteenpäin! Jos en pääsen tentistä läpi niin kaikki kaatuu, koko korttitalo.

Sammakoita suun täydeltä

Gyneni sanoi ymmärtävänsä hyvin ettei kukaan halua näyttää siltä kun minä näytän, ja ymmärsi että olen kovin toivoton itseni kanssa. No jaa, minä kyllä luulin olevani ihan onnellinen ja melkoisen tasapainoinenkin nykyään, mutta ilmeisesti en ole, sillä se ei tällä elopainolla ole kuulemma mahdollista. Niin että nyt on taas itsetunto koholla ja fiilikset todella hyvät! Minä en ole mitään muuta kuin painoni ja se ei vastaa ihannetta, joten turha on kuvitella olevansa onnellinen kun tekee unelmiensa työtä ja pärjää siinä hyvin, elättää itsensä, on harratuksia, on ystäviä ja rakastava perhe.

Toisarvoista!

Jos minulla sattuisi olemaan mitään ihmisarvoa jos tämän näköistä ihmistä kannattaisi koristella, niin olisipa kivat kengät.

Kaikkea sitä. Perkele!


I'm on sinking sand
Gravity
No escaping gravity
Gravity
No escaping... not for free
I fall down... hit the ground
Make a heavy sound
Every time you seem to come around

I'll describe the way I feel
You're my new Achilles heel
Placebo, Special K

Se on siinä!

Nyt se sitten on sisällä! Paljon on mahtunut gradun alun ja valmiiksi saamisen väliin, mutta sain kuin sainkin sen irti itsestäni. Kunhan maanantaina pääsen vielä läpi viimeisestä tentistä, on maisterin paperit vihdoin byrokratiaa vaille valmiit. Huh, opiskelun aloittamisen ja valmistumisen väliin sitä vasta onkin elämää mahtunut. Valitettavasti enemmän huonoa kuin hyvää, mutta koko ajan mennään parempaan päin, joten jätän itkut itkemättä. Unelmani saattaa sitä paitsi toteutua tänä vuonna ja se on enemmän kun uskalsin kohdalleni toivoa, unelmoin vain.

Jos en kuollakseni pelkäisi kaiken kaatuvan siihen maanantain tenttiin, olisin nyt onnellinen ja kerrankin ylpeä itsestäni! Olisin. Kerrankin.

Tiktaktiktaktiktak

Koska tiedossa oli erittäin tärkeä tapaaminen Espoossa, lähdin kotoa jo puoli tuntia aikaisemmin kun olisi tarvinnut. Tai niinhän minä luulin. Minun luontani pääsee töihin
- yhdellä ratikalla n.15 min
- kävellen n. 25 min
- kävelyn ja ratikan ja kävelyn yhdistelmällä n.30 min
- kävelyn, metron ja kävelyn yhdistelmällä n.30 min
- ratikan, metron ja kävelyn yhdistelmällä .n. 30 min
- joillain busseilla, joista en ole ottanut selvää ollenkaan

Ideaali tapauksessa pääsee siis 15 minuutissa ovelta ovelle mukavasti ratikassa. Jos se ovelta ovelle kuljettava ratikka ei jostain syystä tule, niin on turha hakeutua keskustaan toisella ratikalla, koska kyseinen ratikka ei lähde keskustasta, jos ei edes täältä lähde. Tänään tämä rakas 3T ei sitten tullut 25 minuuttiin. Kun on odottanut jo reilut 10 minuuttia ei enää ole varaa kokeilla noita muita vaihtoehtoja, vaan on odotettava kärsivällisesti ja toivottava että joskus vielä se 3T tulee. Kun vihdoin pääsin ratikan kyytiin, pysähdyimme joka pysäkillä ja jokaisiin valoihin. Lisäksi olin liikkeellä samaan aikaan Siljasta purkautuvan kaljarallilastin ja lukemattoman hitaan vanhuksen kanssa. Tänään matkaan meni siis noin 2o minuttia ja ratikkaa odotin reilut 20 minuuttia. Nyt ylimääräisestä puolesta tunnista oli kulunut jo 25 minuuttia ja ilo on vasta alkamassa.

Töissähän oli pakko käydä, koska siellä oli tavara, jota tarvitsin kokouksessa Leppävaarassa. Töissä sitten olin kaivamassa esiin aikatauluja, jotka edellisenä päivänä olin printannut näppärästi valmiiksi. Jaaha, ne oli sitten siellä kotona sängyn päällä. Ei kun kannettava kiinni telakkaan ja auki. Tietenkin juuri tänä aamuna oli joku iso päivitys tulossa koneelle ja synkronointi kesti ikuisuuden. Lisäksi siinä kiireessä printtasin vain aikataulun enkä sitä osaa, missä kerrotaan mistä se saatanan bussi oikeasti lähtee! Arvaus Kamppi meni tietenkin mönkään. Siellä sitten huohottaen tietoisena erittäin tiukasta aikataulusta katson ensimmäisen Leppävaaraan menevän bussin ja jippii 110T on juuri lähdössä. Ne, jotka tuntevat Espoon liikennettä ja kyseisen linjan, tietävät jo mihin siinä jouduttiin ja kuinka sen ehtimisen kanssa kävi. 45 minuuttia ja saatanan monta pienen pientä tietä, pysäkkiä ja omakotitaloaluetta myöhemmin olin perillä. Myöhässä ja ilman tarvitsemiani muistiinpanovälineitä, koska ne sitten jäivät sinne työpöydälle, kun kaivoin konetta laukusta ja jouduin ottamaan paperit vähäksi aikaa pois laukusta.

Myöhässä, hengästyneenä ja erittäin kiukkuisena saavuin lounaalle, jolla tapaaminen aloitettiin. Ehdin paikalle juuri ennen pomoani eikä kukaan ollut voinut aloittaa syömistä ennen pomoni ja hänen vieraittensa saapumista. Vittu melkein kaksi tuntia elämästäni luulin myöhästyväni ja olin kuin tulisilla hiilillä kaikissa niissä ajoneuvoissa ja juoksin niiden väliä. Tästä lähtien en välitä enää pätkääkään siitä olenko myöhässä vai ajoissa. Yritän toki olla ajoissa, mutta jos en ole niin en ole!

Ylläripylläri

Suomeen saatiin Yllätysministeri, näin uutisoi jompikumpi päivän roskalehdistä. Hienoa, odotan jännityksellä mitä sen toimenkuvaan kuluu. Eivät varmaan kerro etukäteen, eihän se muuten olisi yllätys. Se taasen ei yllättänyt ollenkaan, että ministereiksi valittiin taas pääasiassa vanhoja patuja. Eihän meistä nuorista mihinkään olekaan, vanhat tietävät paremmin kuinka tätä maata pitää johtaa ja kuinka muutosta saadaan aikaan. Kiitollisin olen tietysti Väyrysen valinnasta, edustaahan se kanssani samoja vittu jos ei muuten niin kiristämällä-arvoja. Vittu, jos minulle ei kohta anneta miljoonaa euroa, niin minä vien nämä loistavat aivoni ja täydelliset rintani Ruotsiin ja pelastan valaat siellä.

Oikeasti, mitä vanhemmaksi ja viisaammaksi tulee, sitä paremmin tulee tietoiseksi siitä, kuinka surullisen vähän ammattitaito ja älykkyys vaikuttavat siihen, ketkä meitä edustavat salkkuinensa. Sehän on puhdasta politiikkaa ja sehän olisi aika pelottavaa, jos ei tietäisi niin olleen aina ja maailman silti olevan pystyssä ja voivan hyvin.

Itkisin partaani, jos sellainen kasvaisi, tai jonkun toisen partaan, jos sellainen olisi elämässäni.

Moniajoa

Itsekin tajuan, että jotain on tehtävä tälle jatkuvalle stressille ja kiireelle. Viime yönä nukuin 3 tuntia ja nyt juon ja juon kahvia jaksaakseni viimeistellä vielä gradua hiukan ennen painoon viemistä. Olisin nukkunut mielelläni kuusikin tuntia, mutta sänkyyn kaatuminen vain lisäsi graduun ja työhön liittyvää ajatuksenjuoksua, eikä unesta tullut mitään.

Nyt lisään lisäämistäni asioita johtopäätöksiin ja suosituksiin ja samalla mietin kuinka muotoilisin ruotsin aineeni ja kuinka monta tuntia mahdan illalla jaksaa lukea vielä tenttiin. Olen yrittänyt sopia kypsyyskokeesta, mutta tavoittelemani henkilö ei ole paikalla. Kaikkien näiden opiskelussa viettämieni vuosien jälkeen on tuo yksi asia saatava eteenpäin nyt eikä milloinkaan muulloin. Parhaillaan on siis menossa näytös moniajotaidoistani. Ihailijoita minä ja Misu yhtenä moniajokohtaistani. Kirjoitan gradua, bloggaan, chattaan gmaililla, kirjoitan ruotsin ainetta ja näytän siltä kun tekisin töitä. Ei ihan helppoa, mutta musiikkia kuunnellen jaksaa ja ehtii ja pystyy.

Heti ensi viikon jälkeen YRITÄN vähentää kiirettäni ja välillä ihan vaan olla. Ystäviäkin olen lyönyt laimin. Unohdin lauantaiset ystävän syntymäpäivät, joihin olin luvannut mennä. Koskaan ennen en ole onnistunut moista tekemään, enkä todellakaan ole ylpeä tästä kerrasta.

Hanki elämä, hanki elämä, hanki elämä!

Titityy

Nyt on uusi ja upea tukka. On päässä muutakin uutta, krapula meinaan... Tuli lähdettyä työkavereiden kanssa yhdelle ja olinhan minä jo neljältä aamulla kotona. Jatkoilla. Saattaa olla, että en ollut ihan selvä vielä aamulla lähtiessäni kolmen tunnin unien jälkeen sinne kampaajalle. Niin tai näin, nyt oon selvinpäin. Krapulakaan ei ole kummoinen, väsyttää vaan ihan perhanasti.

Sunnuntaina kävin 2 tunnin kävelyllä ja kuvasin lintuja. Ihan vaan huvikseni.

Mittatilauskehykset ratkaisevat kaikki ongelmat

... sellaiset tänne, on meinaan raha- ja asuntohuolia. Mahtavaa mainontaa taas kerran työmatkan varrelta. Markkinoinnin ammattilaisena varoittaisin lievästä ylilupaamisesta.

Mahtavia uutisia tuli taas eilen! Minun asuntoni kohdalla putket ovat vuotaneet ja kylppärin, keittiön ja eteisen lattiat on laitettava uusiksi. Todella siistiä! Joku ihmeen hiekka siellä jossain puukerrosten alta täytyy kuivattaa ja siinähän menee kuka tietää kuinka kauan. Tällä hetkellä en edes tiedä voiko asunnossa asua remontin aikana. Arvatkaa vaan ottaako päähän!

Muuten menee edelleen ihan kivasti, jos nyt ei uskomattoman kovaa stressiä ja unettomuutta oteta lukuun. Sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä fiiliksen kannalta, että laihdutuskuuri ei ole tuottanut sitten minkäänlaista tulosta. Ei sitten minkäänlaista vaikutusta. Onneksi Uimastadion aukeaa vajaan kuukauden päästä ja minä pääsen taas vesijuoksemaan. Sisähalleissa se ei innostanut, mutta jos taas tänä kesänä innoistuisi juoksemaan allasta edestakaisin, kun työpaikkakin on mukavan lähellä Stadikkaa. Mummo osti joululahjaksi minulle oman vyönkin.

Viikonloppu on taas tuloillaan ja tällä kertaa se tule tuntumaan ihan oikealta lomalta, kun ei tarvitse stressata gradusta, vaan ainoastaan kaikesta muusta. Joka tapauksessa suuntaan Misun luo maalle ottamaan aurinkoa alusvaatteisillani.

Ennen viikonloppua menen kuitenkin edustamaan työpaikkaani messuille. Tässä työssä on sen verran edustusjuttuja, että jakkupuku alkaa tuntua jo melkein omalta asulta. Varsinkin kun sen kanssa on toistaiseksi tullut laitettua Converset.

Viikonloppua lähden viettämään uuden tukan kanssa. Eilen menivät kertakaikkiaan hermot ja kampaaja lupasi hätäapua jo huomiseksi. Kevät tulee minunkin päähäni. Tämä tukka on kamala ja ihan liian pitkä minun makuuni.

Ja mitvit? bloggerini on suomenkielinen! Enhän minä nyt osaa käyttää tätä ollenkaan.

Tekemisen puutetta

Apua, nyt minä en tiedä mitä tekisin täällä töissä, kun ei ole gradua näpyteltävänä! Olen aloittanut jo ainakin 10 hommaa, mutta missään niistä ei ole mennyt 10 minuuttia kauempaa. Olen siivonnut kaikki ylimääräiset paperit pois pöydiltä lojuamasta, kaikki gradupaperit kierrätykseen tai kaapin takimmaiseen nurkkaan ja lajitellut kirjat aakkosjärjestykseen. Olen hankkinut lisää haastatteluja, kirjannut ylös mahdollisen väikkäriaiheeni ja yrittänyt lisätä kohtia erääseen tutkimussuunnitelmaan. Olen jopa kävellyt keskustaan ostamaan itselleni välipalaa ja silti, silti, kello on vasta 14.00. Yleensä pääsen lähtemään täältä aikaisintaan kuudelta ja nyt en tiedä mitä keksisin, jotta voisin olla täällä edes neljään.

Taitaa olla ihan pakko ottaa koulukirja esille ja lukea reilun kuukauden päästä olevaan tentiin...

She's so pretty, that just ain't me

Katsokaa video loppuun asti. Raakaa huumoria ulkonäköpaineita kohtaan.

The littlest things

Vaikka kuinka olisi aikuinen ja itsevarma ja sinut itsensä kanssa, on todella herkkä kriittisille kommenteille. Erityisen herkkä sitä on ulkonäköön kohdistuville kommenteille. Niitä ei vain unohda, ei näköjään koskaan, koska kaksi noista kuulin lapsena *.

- Sinulla on tosi pieni nenä, tai ehkä se vaan näyttää siltä kun sinulla on niin paksut posket.

- Sinulla on tosi suloinen nenä, tuollainen pikkaisen vino.

- Sinun siskosi on todella kaunis. Ette muuten näytä yhtään samalta.

- Näytät todella upealta tässä kuvassa, mitä sinulle oikein on tapahtunut?

- Vaikka oletkin noin lihava, niin kasvosi on kuitenkin kauniit.

- Sinulla ei ole kaulaa ollenkaan*.

- Takapuolesi on leveä*.

- Olet todella mukava ja hauska, mutta minulle ulkomuoto on todella tärkeä.

- Olet sinkku, koska kukaan ei kerta kaikkiaan huoli sinua.

Polku

Kaksi vuorokautta ja sitten se on ohi! Kaksikaksikaksikaksi vuorokautta ja sitten on gradu palautettu! Proffalle on yksi vitun hailee milloin työni palautan, mutta itselleni lupasin alunperin kolme vuorokautta ja yksi meni jo. Kaksi vuorokautta tiukkaa vääntöä on edessä, mutta jos nuori mies seisoo valvomatta vaikka päällään viisi vuorokautta, niin kyllä minä nyt kahteen vuorokauteen pystyn istuen.

Muutenkin menee niin hyvin, että suorastaan pelottaa romahdusta odotellessa. Muistan niin kirkkaasti, kuinka eräänä iltana vuosia sitten pesin illalla kasvojani ja katsoin peiliin ihmetellen, kuinka minä olen ansainnut olla näin onnellinen. Kun palaan mielikuvissani siihen hetkeen, näen kuinka vasemmalta rysähtää nyrkki suoraan päin pläsiä ja ääni taustalla kysyy nauraen, vieläkö hymyilyttää. Nyt pesen kasvoni, katson peiliin, ihmettelen kuka minua katsoo vastaan ja menen sänkyyni, jossa kukaan ei odota minua lämpimänä. Toivon nukahtavani pian, sillä yön jälkeen seuraa aamu ja uudet velvollisuudet, jotka saavat minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja ehjäksi ihmiseksi.

Olisin minä helpommallakin voinut päästä elämässäni, mutta turha sitä on jäädä itkemään. Jos on monella ollut helpompaa, niin on monella ollut vaikeampaakin. Elämä on sitä paitsi polku, jossa jokaisessa risteyksessä tehdyt valinnat ovet tuoneet tähän. Minä rakastan olla tässä ja nyt.

Ny när jag äntligen är här, så ska jag stanna kvar i min värld.

Up&Date klo. 20.52
Uskomatonta, 63 sivua gradustani on täysin valmiina. Parisenkymmentä pitää vielä käydä läpi ja 5 -10 sivua kirjoittaa. Aikataulussa ollaan. Olen ansainnut iltakävelyn ja pullon kolajuomaa.

Yllättävän hidasta...

vanhat blogiystäväni. Muutamia mainitakseni. Misunen on kyllä jo löytänyt tänne ihan omin avuin. On se vaan fiksu. Ja ihana!

Oletetaan, että tarvitsen uuden kämppiksen

Oletetaan, että olet vieraassa maassa töissä ja asumassa. Oletetaan, että se vieras maa on vaikka Suomi ja oletetaan, että sinä et siis ole suomalainen, koska olet vieraalla maalla. Oletetaan edelleen, että asut suomalaisen kanssa samassa asunnossa kämppiksenä. Lisäksi se suomalainen olisi nyt oletettava suihkuun. Seis, ei sitä nyt niin tarkkaan tarvitse kuvitella, pysytäänpäs asiassa! Okei, nyt siis olet ulkomaalainen, et puhu suomea, mutta englantia kyllä. Suomea puhuva ihminen on suihkussa. Hyvä, nyt kuvitellaan ovikello soimaan. Noin, se soi ja soi ja soi. Menet ovelle, katsot ovensilmästä ja huomaat että oven takana on joku mies. Sadan pisteen kysymys: Mitä teet seuraavaksi?

Avaat oven?

Et tietenkään! Käännät selkäsi ja menet keittiöön aamupalalle. Ovikello soi ja soi edelleen, mutta sinä kaivat jääkaapista juustoa ja margariinia leivällesi. Kuulet, kuinka suihku loppuu, vessan ovi avautuu ja pian ulko-ovikin. Kuulet puhuttavan suomea ja jatkat aamupalavalmistelujasi. Yht'äkkiä se suomea puhuva kämppiksesi on vettävaluvana kylpytakissaan keittiössä ja kysyy "vähän" vihaisen näköisenä miksi et avannut ovea. Sinullahan on tietenkin oikein hyvä vastaus siihen, vai onko? Ehkä se tyyppi siellä oven toisella puolella ei puhu englantia ja sinä et puhu suomea. Kauhea ongelma. Mitä tehdä? Ei mitään. Ei kuulu sinulle. Ainakaan et avaa ovea ja kysy puhuuko se mies englantia, sehän olisi ihan saatanan vitun epäloogista. Onhan se todella epätodennäköistä, että suomalainen osaisi englantia.

Kaikkea sitä pitää sietää!

Tästä tykkään juuri nyt ihan kamalasti.

anthropologie

Korkeaa muotia

En minäkään ihan tyhmä ole tai täydellisesti taiteellinen imbesilli, mutta Cristian Dior on nero! Muoti kiertää nykyään todella nopeasti. Se mikä näkyy huippumuotilehdissä, näkyy myös katukuvassa yksinkertaistettuna. Tämän kevään muotia on sekä Chanelilla että H&M:ssä minimekot ja tunikat.

Yksi juttu, mikä toistaiseksi on katukuvassa aika pientä on kaikenlaiset strassit ja tekotimantit. Onhan niitä toki, mutta huippumuodissa vaatteet on koristeltu niillä kauttaaltaan. Toinen trandi huippusuunnittelijoilla täksi kevääksi on metalli. Hopea, kulta ja pronssi kimaltelevat melkein jokaisessa showssa. Tämä keväänä oli mielestäni kokoelmat yllättävän samanlaisia. Kaikki vannoivat noiden kolmen edellä mainitun nimeen.

Kuvat tarjoaa style.com

Kunpa olisin sinä

Kun takana on jo 11 ja puoli tuntia työpaikalla istumista ja edessä vielä jokunen tunti, voisi hyvinkin kuvitella olevansa se kaupan kassa, jonka työtunnit harvemmin venyvät yli kuuden tunnin. Perhanan kunnianhimo, kaikille ne sitä ovatkin jakaneet! Olen minä ollut kaupan kassanakin ja olisi perhana vie pitänyt pysyä siellä. Nyt se on myöhäistä, oravanpyörässä ollaan ja täältä ei lähdetä kun molemmat jalat haudassa. Minun aikanani kun tuskin enää on olemassa mitään elättävää eläkesysteemiä, edes sellaista kummoista kuin on näinä päivinä.

Tietenkin voisi olla kasakaupalla kunnianhimoa, mutta erittäin pienellä lusikalla lahjoitettua taitoa. Ilmeisesti sitä taitoakin löytyy minulta, kun täällä haluavat edelleen pitää.

Ei siinä, että minua kukaan kotona kaipaisi. Kyllä ne kukat yhden illan kastelematta ja ilman jutteluseuraa pärjäävät. Minä vain kaipaisin hiukan lepoa. Tätä tahtia on jatkunut enemmän tai vähemmän näin kiihkeästi koko kevät.

Oma sänky on kyllä parasta. Ja tyyny. Voi, pehmoisesta ja lämpimästä peitosta puhumattakaan!

Minullako mielipiteitä

Tänä keväänä taas kerran esiin nousseesta keskustelusta voisi herkempi lähteä päättelemään etteivät jänikset, kanit, saati muutkaan luonnonkappaleet kuulu kaupunkiympäristöön olleenkaan. Tämähän on vain meille ihmisille tarkoitettu ja ennen kaikkea rakennettu. Yksittäinen kuutti saa silloin tällöin, korkeintaan kerran vuosituhannessa, ajelehtia rannallemme maisemaa söpöyttämään ja palstoja rikastuttamaan, mutta siinäpä se. Kaniini on niin kauhean paljon suloisempi siinä pienessä häkissä siellä olohuoneen nurkassa kuin Brahen kentällä tärvelemässä kallisarvoista rakennettua urbaania ympäristöämme. Jos me kaupunkilaiset haluamme nähdä eläimiä, niin ostamme lipun Korkeasaareen tai harvinaisena vapaa-ajanhetkenämme saatamme jopa vapaaehtoisesti eksyä metsään hetkeksi.

Tuo rakentamaton ja kontrolloimaton ympäristömme on jo niin julma ja ennalta-arvaamaton muutenkin. Vuodesta toiseen ne jäät yllättäen heikkenevät pidemmän lämpöjakson jälkeen, täysin kaikkien kaupunkiluonnonlakien vastaisesti, vieden monta kaupunkilaista mukanaan.

Voi, olisipa ne uhrit edes kaniineja, noita luontoomme kuulumattomia tuholaisia!

Minkäköhän lain mukaista sekin on olevinaan, että kymmenen tunnin katkeamattoman lumisateen jälkeen lumi kasautuu tielle, vaikka meillä kaupunkilaisilla onkin kiire töistä kotiin ja harrastuksiimme sisäilmaan lämpimään huostaan.