Because I want you!

Viidennen torkkuhälytyksen jälkeen jaksoin vihdoin nousta katsottuani puhelimesta kellonajan. Kello oli jo kahdeksan ja puhelimessa oli neljä viestiä odottamassa. Neljä viestiä niin aikaisin. Mitä nyt on tapahtunut? Vasta ensimmäisen viestin luettuani muistin vanhenevani tänään vuodella. Imartelevaa oli se, että ystäväni olivat muistaneet sen myös. Minulla on maailman parhaat ystävät! Melkein kaikki pääsevät tänään juhlimaan syntymäpäiviänikin. En muista milloin viimeksi olisin aloittanut syntymäpäivääni näin onnellisena. Kamala taistelu takana ja elämä edessä. Kuulostaa klisheeltä, mutta elämä on sellaista.

There are twenty years to go
a golden age I know
but all will pass
will end too fast, you know

There are twenty years to go
and many friends I hope
though some may hold the rose
some hold the rope

And that´s the end and that´s the start of it
that´s the whole and that´s the part of it
that´s the high and that´s the heart of it
that´s the long and that´s the short of it
that´s the best and that´s the test in it
that´s the doubt, the doubt, the trust in it
that´s the sight and that´s the sound of it
that´s the gift and that´s the trick in it

You´re the truth, not I
you´re the truth, not I
(Placebo, Twenty years)

All good things

Täällä töissä väki sen kun vähenee. Kun minäkin ensi viikolla olen lomalla, on täällä vain kourallinen ihmisiä. Tunnelma on kolmisen viikkoa ollut todella rento ja mukava. Yhdessä käydään syömässä ja jutellaan aina kun siltä tuntuu. Kaikki on kauhean iloisia ja seurallisia. Täällä on ollut varsin suloista.

Suorastaan rakastan tätä työpaikkaa. Tunnen olevani yksi porukasta, sisäpiirissä.

Iskä on muuten Suomessa!

Kaikki on niin mukavaa ja kivaa, että liene jotain kamalaa nurkan takana. Tai sitten elämä on vihdoin raiteillaan ja normaalia. Olen onnellinen! (ja ihan sekaisin. Työkaveri viisaasti osasikin kysyä kuka minut sekaisin saa ei mikä...)

Deux fois Turku

Big girls don't cry

Tiedättekö mitä? Olen laihtunut! Sitä se teettää. Mikä se, saatatte pohtia siellä. En kerro. Eikä sillä ole edes väliä, pääasia on laihtuminen. Väittäisin mielelläni sen tapahtuneen ihan huomaamatta, humps. Takana on kuitenkin kovaa treeniä ja terveellistä ruokavaliota kokonaiset kaksi viikkoa. Treeni on ollut sen verran kovaa, että kilot ovat lähteneet. Kilot ja kilot, ainakin jokunen kuitenkin. Sain meinaan tänään päälleni hameen, jota en ole voinut käyttää sitten viime syksyn. Perhana kun on hyvä fiilis!

Viikon päästä alkaa viikon loma! Näen isäni ensimmäisen kerran yli puoleen vuoteen. Perhana kun on hyvä fiilis!

Åbo

Turussa ja päällä kaamea krapula. Ei juuri muuta.

En helt ny karriär

Helsingin Sanomissa oli, männä viikolla muistaakseni, kirjoitus tutkimustuloksesta, jossa oli tutkittu sisarusten älykkyyden välisiä eroja. Tutkimuksen mukaan vanhin sisaruksista on älykkäin eli pärjää parhaiten älykkyystestissä. Hienoa, minä olen vanhin! Nuorimmaisella eli veljelläni on lisäksi älykkyysosamäärä todistetusti 130, joten minunhan pitäisi päästä varsin hyviin lukemiin. Kyseisessä tutkimuksessa vanhimmat pääsivät tosin keskimäärin vain lukemaan 103 ja nuorimmat jäivät alle sadan. Näissä duuneissa älykkyydellä on väliä. Siitä suorastaan kilpaillaan ja sitä yritetään todistella duunien lisäksi kahvipöytä- ja baarikeskusteluissa.

Yksi hyvä tapa osoittaa älykkyyttään ja erinomaisuuttaan on pääsy konferensseihin. Löysin taas yhden johon haluan päästä, vaikka paperin kirjoittaminen Turun kansainväliseen työpajaankin on vielä kesken. Pahasti. Onneksi Manchester on jo paketissa eikä minun pitäisi joutua siellä esiintymäänkään.

Tänään menen kuitenkin Turkuun. En töihin vaan juhlimaan. Olan takaa!

Protegè Moi

Sommes-nous les jouets du destin
Souviens-toi des moments divins
Planant, éclatés au matin,
Et maintenant nous sommes tout seuls.

Perdus les rêves de s'aimer,
Le temps où on avait rien fait,
Il nous reste toute une vie pour pleurer
Et maintenant nous sommes tout seuls.

(Placebo, Protegè moi)

Räjähdysaltis

Let the journey begin

Töissä ei ole lisäkseni juuri ketään muista vakituisemmin täällä työskentelevistä. Kesäloma on vienyt muut paitsi aloittelevat graduntekijät ja meidät kurjat akateemisen uran aloittajat. Jatko-opiskelijoista osa ei malta pitää lomaa... Välillä meidän aloittavien jatko-opiskelijoiden kesken tuntuukin olevan kauhea kilpailu, välillä tunnutaan olevan samassa veneessä. Kauheinta oli odotella tuloksia opiskelijavalinnasta, silloin joka puolella spekuloitiin kenellä on parhaat mahdollisuudet päästä sisään ja kuka jää rannalle ruikuttamaan. Onneksi minä en jäänyt!

Menestymisen tarve on täällä niin kova, että hommia saa tehdä niska limassa. Vai olenko se muuten sittenkin minä, jolla on kova tarve menestyä? Joka tapauksessa muissa kouluissa sisään pääsee ihmisiä, jotka ovat ihan pihalla akateemisesta tutkimuksesta. Täällä moni meistä jatkoon päässeistä on jo julkaissut jotain tai ainakin päässyt konferenssiin esittelemään tutkimuksiaan kuten minä. Perjantaihin mennessä pitää olla ns. full paper kirjoitettuna, jotta pääsen esiintymään työpajassa, johon minun työni hyväksyttiin. Lisäksi laitoin pari tuntia sitten eteenpäin abstraktin, jolla yritän päästä Helsingissä jokusen kuukauden päästä järjestettävään konferenssiin. Olen nuoleskellut yhteyshenkilöä siihen mallin, että saatan päästä jo senkin puolesta. Hymiö.

Ajattelin, että tästä blogista voisi tulla päiväkirja matkastani kohti tohtoriutta. Toisaalta voisin jossain muualla pitää päiväkirjaa edistymisestäni ihan omalla nimelläni, mikä saattaisi olla hyödyllistäkin jatkoa ajatellen.

Protect me from what I want

Tämä on niin kamalan vaikeaa. Mikä helvetti minua vaivaa? Vituttaa!

Love in an elevator (I wish...)

No, nyt minä muistan mikä se sairaan tärkeä juttu oli. Oikeasti niitä on kaksi, ja toinen niistä jää sittenkin omaksi salaisuudekseni. Se toinen juttu oli se, että lauantaina mennessäni Stadionille vesijuoksemaan näin matkalla ihan sattumalta Steven Tylerin Aerosmithistä. Hurjan pieni mies. Eikä ulkomuoto anna unohtaa niitä seitkyt-kahekskytluvun huumevuosia.

En taida uskaltaa poistua työhuoneestani. Hihityttää. Väsyttää.

How it feels like to be the last one

Aina sama juttu, kun lähtee työkavereiden kanssa yhdelle, löytää kotiin aamulla. Perjantaina juhlittiin ulkkareitamme, ja sellaisen kanssa ajauduimme monen mutkan kautta Herculekseen. Ihana paikka! Saa olla rauhassa! Edes minä en saa olla rauhassa normaaleissa heteropaikoissa, aina joku on niin kännissä, että jopa minä näytän tarpeeksi hyvältä. Yksi meidän monesta sairaan söpöstä kesäharjoitteliasta sai olla kilpenäni Lostarin tanssilavalla, kun joku ällö tyyppi innostui taas liikaa. Lauantaina alkoi tukkaan särkeä heti kun avasin silmäni, mutta yhdellä särkylääkkeellä ja aamupalalla selvittiin iltaan asti. Illalla kävelin Stadikalle ja treenasin kiltisti tunnin. Samoin eilen.

Viikonlopun 4 tunnin kävely ja 2 tunnin treeni se varmaan tänä aamuna sitten herättinkin jo kello 04.00. 05.00 kyllästyin sängyssä pyörimiseen ja valmistauduin töihin lähtöön. Nyt täällä kuuluu olevan jo muitakin.

Taidan lähteä naapuritalosta hakemaan itselleni aamupalaa. Oli minulla jotain tosi jännää kerrottavaakin, mutta unohtui jo.

Kiukkua

Inhoan lokkeja. Ensinnäkin ne kiljuvat jatkuvasti siellä kotini lähellä. Toisekseen eilen Espalla ne hyökkäsivät kimppuumme, kun yritimme syödä jäätelöä. Siis hyökkäsivät siihen aitoon Hitchcockin linnut tyyliin; parisen kymmentä lintua pään yläpuollella ja hiuksissa kiinni. Eipä juuri naurattanut. Piti juossa Espalta lähimpään porttikongiin turvaan. Ampukaa ne!

Inhoan myös niitä kiireisiä autoilijoita, jotka tuhatta ja sataa lähestyvät risteystä ja soittavat torvea, kun jalankulkija on tiellä punaisten palaessa. No, arvoisa autoilija, kaikkialla ei vielä ole vilkuttavia valoja ja vaikka oliskin, niin joskun saattaa käydä niin että valot vaihtuvat kesken kaiken! Niin kävi juuri tänään sinä senkin kusipää halvassa autossasi! Ampukaa ne?

(Hithcock, Linnut)

Koiruus

Rakas koiruutemme on ensimmäistä kertaa huiman 11 vuotiaan elämäntaipaleensa aikana sairas. Flunssaa ja pientä tulehdusta on ollut, mutta nyt on kyseessä jotain vakavampaa. Eläinlääkäri ei osannut sanoa, mikä suuren patin, tai suorastaan laajentuman, on aiheuttanut. Mahdollisuuksia on kolme; vakava tulehdus ja hyvä- tai huonolaatuinen kasvain. Jos annettu lääkekuuri ei tehoa, on vuorossa lisätutkimukset ja mahdollinen leikkaus.

Ne, joilla ei ole koskaan ollut koiraa tai kissaa, surkuttelevat ja ajattelevat, että saahan noita koiria lisää. Ne, jotka ovat 11 vuotta pitäneet perheenjäsenenään koiraa ja seuranneet sen kasvamista pienestä karvapallosta harmaaksi vanhukseksi, tietävät kuinka kauhea ajatus koiran menettämisestä voi olla. Muistan kuinka Tira aikoinaan kertoi olevan todella vaikeaa käydä vanhempien luona rakkaan koiran menehtymisen jälkeen. Minä en varmaan halua edes kuulla koko kotikaupungin nimeä! Eihän tämän sairauden takia vielä ole mitään tuomioita jaettu, mutta 11 vuotta on kuitenkin jo korkea ikä rotukoiralle.

Pientä sydäntäni kivistää. Täytyy ajatella jotain muuta.