Luokkaretkellä

Silloin sitä saattaakin luulla olevansa joku, kun entinen kotikaupunki kirjeitse alkaa kosia palaamaan kotiin Saimaan rannalle. Eikä sekään, että vetää kokousta, johon tulee kahdelta tasolta pomoja kuuntelemaan ja saamaan tietoa, joka talosta löytyy vain minulta, ollenkaan auta laskeutumista täältä pilvistä. Pilvistä ja pilvistä, ei tällä massalla niin korkealle pääse. Joka keväinen laihdutusrumba olisi taas aloitettava. Kaikessa muussa näytän onnistuvan ainakin omia odotuksia paremmin, mutta tässä projektissa veikkaan epäonnistuvani kunnolla. Tarkoitan huonolla kunnolla tietenkin.

Viikonloppu kotiseudulla oli ihan tarpeeksi Saimaan rantaa minulle. Siskontytön kanssa hiekkalaatikolla kotiäitien seurassa vietetyt tunnit kyllä vahvistivat näkemystäni siitä, että tämä uravaihtoehto sopii minulle. Kotiäitiys on todella hieno asia kun on lapsia, mutta ei se vain ole minua varten. Yksi äideistä oli kanssani saman ikäinen ja tehnyt elämässään puolitoista vuotta töitä ja lapset olivat kolme- ja puolivuotiaat. Minä olin tehnyt töitä kaksi vuotta jo 20-vuotiaana, vaikka olin ollut lukiossakin. Minä kuitenkin ymmärsin niitä paremmin kuin ne minua. Helsingissä asuva tuleva tohtori, oli niille jotain aivan käsittämätöntä. Ihmisillä on niin ärsyttävän vahvat ennakkoluulot tietyssä ammatissa olevista tai tietyn määrän opiskelleista. Hei, me ollaan ihan tavallisia ihmisiä!

Minä ainakin olen. Joudun esimerkiksi edelleen käymään vessassa.

Lue mieleni

Minä en kyllä ymmärrä Saulin saamaa äänimäärää. Tanjan pudonneen kannatuksen sen sijaan ymmärrän oikein hyvin. Alatalo, Asell, Virtanen.. nämä alkavat taas menemään yli ymmärryksen. En minä kovinkaan hyvin kuulu siihen massaan muutenkaan. Kirja, jota en missään tapauksessa lue, musiikki, jota en missään tapauksessa kuuntele ja leffa, jota en missään tapauksessa mene katsomaan löytyy oman alansa topten-listalta. Ei iske dekkarit, ei iske komediat tai räiskinnät eikä iske suomalainen rokki.

Tänä vuonna olen käynyt katsomassa seuraavat elokuvat:
- Pan's Labyrinth
- Little Miss Sunshine
- Paljastavat merkinnät

Vähään aikaan ei tarvitse leffaan mennä, kun mitään kiinnostavaa ei ole ohjelmistossa. Eurooppalaiset ja aasialaiset osaavat tehdä elokuvia, saisivat näyttää niitä täällä vähän enemmän. Tämän vuoden musiikkiaarteisiin kuuluvat Amy Winehouse, Laleh, Kaiser Chiefs ja Weeping Willows. Televisiosta seuraan vähän populaarimpaa kamaa eli Greyn Anatomiaa, Veronica Marssia, Gilmoren tyttöjä sekä Ylen dokkareita ja perjantain leffoja. Kakkoselta tuli esimerkiksi perjantaina Peltirumpu, joka on Grassin romaaniin perustuva hieno elokuva 1970-luvun loppupuolelta. Jos en tässä väsäisi tutkintoani loppuun ja aloittelisi uutta, niin haluaisin lukea François-René de Chateaubriandin muistoja haudan takaa. 42 osassa luettavaa riittäisi varmasti jokuseksi kuukaudeksi tai vuodeksi sivumäärästä riippuen. Vasta 9 osaa on käännetty suomeksi, mutta minultahan luonnistuu tuo ranskakin. Ainakin sanakirjan kanssa.

Kuuluvalla äänellä

Ehdokkaiden vaalilauseet eivät todellakaan innosta äänestämään, mutta kai ajatteleva äänestäjä näkee niiden taaksekin ja osaa poimia sen oikean. Todella tunnollinen äänestäjä menee tapaamaan ehdokkaita ja tenttaa ajatuksia ja konkreettisia toimia sloganeiden takana. Jonkin verran valveutunut, mutta hiukan vielä epäröivä äänestäjä puolestaan menee valitsemansa puolueen internet-sivuille ja huomaa ettei sinne pääse ruuhkan takia, kiroaa ja päättää tehdä lopullisen valintansa mutu-periaatteella äänestyskopissa. Joka tapauksessa on niin paljon helpompi heti listata sata tyyppiä, jota en missään nimessä äänestä, kuin nimetä se yksi jota sitten äänestän, tai edes kymmenen joita voisin äänestää.

Olen äänestänyt samaa puoluetta ensimmäisestä äänestyskerrastani lähtien. Ensimmäinen äänestys taisi kyllä olla presidentin vaaleissa, ja siellähän ei niinkään äänestetä puoluetta. Minä en ainakaan äänestä.

Vaalikoneista huolimatta, sen oikean ehdokkaan löytäminen on todella hankalaa. Kriittisenä luonteena itseasiassa joudun pohtimaan entistä enemmän, kun mietin vaalikoneen antaman tuloksen mielekkyyttä. Aika hyvin kyllä se "oma" puolueeni on löytynyt vaalikoneen kärjestä, jos lasketaan yhteen toplistan ehdokkaat.

En tiedä. Ehkä se ajatteleminen on tämänkin suhteen ajanhukkaa. Pitäisi vain antaa "puolueettomien" vaalikoneiden ja ammattimainostajien kertoa minulle ketä kaikki tänä vuonna äänestävät, minä mukaan lukien.

Don't worry, be happy

Lienekö keväällä sormensa pelissä, mutta tämä tyttönen on onnellinen kuin mikä. Työllä ja sarjalla onnistumisia ainakin on vaikutusta. Taikissa meneillään oleva työpaja on antanut paljon enemmän kuin osasin kuvitellakaan. Olen tyytyväinen omaan visiooni ja aijon antaa työpajan lopputuloksena Nokialle tarinan. Ihana saada luovuttaa ajatustyön tulokset luovassa muodossa!

Töissä olen toistaiseksi saanut ainoastaan erittäin hyvää palautetta ja olen suorastaan hämilläni huomatessani sopivani hyvin unelmatyöhöni paitsi omasta, myös muiden mielestä. Sanat loppuvat kesken, kun yritän kuvailla tätä tunnetta. Uskomatonta on sekin kuinka hyviin tuloksiin sitä voikaan päästä kun uskoo itseensä. Itsevarmuus ruokkii onnistumista ja välillä olen pelottavan itsevarma. Onneksi rahoituksen kurssin laskut ovat viikoittain palauttaneet maanpinnalle.

Paluu Blogistaniinkin on ollut virkistävää, vaikkei Misua lukuunottamatta vanhat lukijat olekaan tänne löytäneet tai ainakaan jääneet. Tarkoitus oli kyllä tällä kertaa olla asiallisempi ja blogata tärkeistä asioista kuten reiluudesta ja luomusta, mutta näin kiireessä omat asiat ovat ainoita, johon on aikaa. Tämä koko blogi on vielä raakile, mutta minulla on hienoja suunnitelmia kyllä.

Menneen talven lumia sataa kaatamalla

Melkein olen selvinnyt siitä palautettavasta harjoituksesta ja 7 tunnista luentoja Taikissa. Melkein, sillä vielä pitäisi pinnistää harjoitus valmiiksi. Koska aikaa on kokonaiset 30 minuuttia, bloggaan rennon rauhallisesti täällä työhuoneessani. Rennon rauhallisesti, tuskin. Olisittepa kuulleet, kun vuodatin kaikkia elämäni epäkohtia puhelimessa Misulle. Kaikki kilometrin säteellä kyllä kuulivat. Kai se sitten kuitenkin on niin etteivät ongelmat kasannu, niitä vain tietyssä mielentilassa kaivetaan esiin puitten takaa ja kivien alta. Paitsi että luennoitsijat olivat maaiman huonoimpia, luokkahuone kylmä, ratikka myöhässä, pankkikortti kotona, ratikka liian täynnä, pää kipeä ja nälkä kova, niin lisäksi pitää tietty raivota sille miehelle.

Mies on joku sellainen vanha tuttu, joka nykyään on ystävän poikaystävän kaveri ja sitä kautta minulle näiden vuosien jälkeen kantautuu valitusta epäreilusta kohtelusta. No, jos ihan täysin puun takaa yht'äkkiä halutaan olla vakavissaan, kun aikaisemmin ollaan käyty bisneslounailla, niin kyllähän se vähän säikäyttää. Vähän niin kuin 12 tekstiviestin pituinen runo minun ja miehen ensimmäisestä tapaamisesta yhteisten tuttujen bileissä ennen yhtiäkään treffejä. Eikä niitä tosiaan koskaan sitten tullutkaan. Kolmas taas on ollut sitä mieltä, että ollaan seurusteltu kun ollaan kerran pidetty käsistä kiinni toisiamme. Metkaa kun en omien laskujeni mukaan ole seurustellut yli neljään vuoteen eikä minkäänlaista aikomusta ole siviilisäätyä muuttaakaan.

Mitä vaikeampaa, sitä parempaa tulosta.

Mitä muuta täällä on?

Kiire ei ole mukava seuralainen. Petollinen se on, ja lamauttava. Tietyssä pisteessä työtaakka painaa niin ettei pysty edes aloittamaan. Tänään on juuri sellainen päivä. Kello soi aikaisin, mutta pää onnistui tappelemaan itsensä ylös tyynyltä vasta kymmenen aikaan. Tämän päivän tekemisillä täyttäisi helposti parikin päivää ja silti perustan tässä blogia ja olen siivonnut, jopa pessyt ikkunat.

Koska yritän laihduttaa, vaihdan perinteisen stressimässytyksen stressikahvitukseen. Jos minulla edes olisi aikaa nukkua ensi yönä, kiroisin kahvihammastani. Ensi viikko näytää hyvältä: Jo perjantaina pääsen kotiin ennen kuutta. Kiireessä aika toisaalta juoksee eikä unetonta tuskaa ehdi tuskailla ennen kuin viikonloppuna, jolloin on taas aikaa paitsi nukkua myös stressata jostain muusta.

Äänestäminen on aika vaivatonta nykyään. Vaalikoneessa menee korkeintaan 10 minuuttia jos sattuu olemaan sillä tuulella, että oikeasti vaivautuu ajattelemaan vaihtoehtoja, äänestyspaikalle kävelee 5 minuuttia ja itse äänestyspaikalla menee toiset 5, jos osaa valita oikean ajankohdan. Takaisin kävelyn voi yhdistää iltalenkkiin ja näin kansalaisvelvollisuuteen tärväytyy ainoastaan 20 minuuttia, mikä on ihan säällinen aika.

Maisteri olen ihan kohta, mutta tohtori vasta vuosien päästä. Minusta ihan aikuisten oikeesti on tulossa tohtori! Se on tässä viime kuukausien aikana tullut selväksi. Ja uusi työni, en pidä sitä, suorastaan rakastan sitä. Isä aina kehoitti kouluttautumaan, jotta en joutuisi tekemään fyysistä työtä kuten se. Tälläinen aivotyö sopii minulle. En siis oikeasti voi korostaa liikaa sitä kuinka paljon rakastan työtäni. Tunnen itseni niin onnekkaaksi joka aamu kävellessäni töihin ja asettaessani pienen kannettavani telakkaan työhuoneessa, jonka jaan ihanan työkaverin kanssa. Jos elämä nyt oikeasti jatkaa tätä rataa, voin melkein sanoa kaiken sen tuskan olleen tämän arvoista. Linkkaisin tässä Tiramisueg -vuosieni alkuun jos voisin.

En unohda enkä koskaan kasva antamaan anteeksi.