I'm done

Se on nyt sitten siinä. Maisteritutkinto nimittäin. Enää ei tarvitse kuin odotella varsinaista valmistumispäivää. Enpä olisi uskonut, että se perhana joskus loppuu ja uurastaminen sen eteen tulee tiensä päähän. Luulin myös, että olisin iloisempi ja helpottuneempi tämän hetken vihdonkin koittaessa. Olen jo siirtänyt ajatukset seuraavaan etappiin ja stressaan sen puolesta. Nähtävästi kuulun siihen tulevaisuudessa elävään ihmistyyppiin. Olen ahne. Haluan aina vain enemmän, tai ehkä asian voisi tulkita niin, että olen julma itselleni, vaadin jatkuvasti enemmän.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että joudun tänä kesänä keskittymään töiden lisäksi ainoastaan lomailuun ja nauttimiseen. Suunniteltiin tänään lounaalla jo Misun kanssa hiukan parin seuraavan viikonlopun tapahtumia. Ensi viikonloppuna suuntana voisi olla Hanko ja seuraavana Turku. Kolmas viikonloppu on valmistujaiset. Valmistujaiskemuja ei oikeastaan edes huvittaisi pitää, mutta hiukan tulee ystävien puolelta painetta järjestää kunnon kemut. Kun remontti näyttää riitelyjen takia viivästyvän, niin juhlatilakin Helsingin keskustasta löytyisi ihan omasta takaa.

Sitten pari asiaa, jotka eivät liity edelliseen mitenkään, mutta ovat mainitsemisen arvoisia. Ensinnäkin lauantain kaatosateessa raahauduin lähistöllä sijaitsevaan butiikkiin, jossa myydään kalliita vaatteita pienellä alennuksella. Jätin hienotunteisesti sateenvarjoni eteiseen, jossa oli monta muutakin sateenvarjoa. Kun olin lähdössä pois, huomasin jonkun varastaneen sateenvarjoni. Ajatelkaa, kuinka itsekkäitä paskiaisia ihmiset voivat olla! Ja minä ihan takuuvarmasti olin paikan köyhin asiakas, niin että rikkaamman piti sitten se sadevarjokin minulta viedä. Onneksi olin kotikulmilla, joten kipäisin kotoa hakemaan toisen. Vituttihan tuo röyhkeys. Eilen taas löysin raitiovaunusta istuinten väliin tungetun stiletin. Vein sen kuskille, joka heti otti yhteyttä keskukseen ja ilmoitti sen edellisellä pysäkillä poistetun riehujan jättäneen omaisuuttaan vaunuun. Auts, tuli heti mieleen mitä siellä ratikassa olisi edellisellä pysäkillä voinut käydä.

Tämä tietää sotaa!

Asuntoremontti on mennyt ihan ihmeelliseksi riidaksi, ja minä olen sopivasti siinä välissä. Isännöitsijä syyttä sekä minua että asunnon edellistä asukasta eli varsinaista vuokraajaa kataliksi ihmisiksi, jotka ovat tahallisella toiminnallaan saaneet ongelmat aikaan. Ensin syytettiin ainoastaan välinpitämättömyydestä ja nyt tahallisuudesta. Asunnon varsinainen vuokralainen on saanut todellista lokaa niskaansa. Minä taas olen talonmiehen mielestä todella epäilyttävä tyyppi, kun minulta kesti avata ovi, kun ovikello soi kesken suihkun. Taisin siis olla kirveen kanssa rikkomassa kotiani, kun talonmies yllätti. En sitten voinut heti avata, kun piti se kirves piilottaa. Kaiken lisäksi kotonani on käyty ilman minkäänlaista ilmoitusta käynnistä saati sitten mitään ilmoitusta siitä, että tulossa ollaan. Minua ei tietenkään ole haluttu paikalle, kun vakuutusyhtiö on tullut tarkastamaan asunnon tilannetta. Minähän olisin vaikka voinut kertoa totuuden ja sehän ei selvästikään sovi isännöitsijän suunnitelmiin.

Isännöitsijä ja talonmies käyttäyttyvät todella hämärästi! Eivät vaan tiedä keille ovat alkaneet vittuilemaan. Jos maailmassa mitään oikeutta on, niin minähän haen sen vaikka alta kiven ja kannon suojakseni. Aloitan siitä, että kotonani on käyty ilmoittamatta. Lisäsi asunnon omistajalla on mainetta ja mammonaa sekä asianajajia palveluksessaan. Päävuokralainen puolestaan on tehnyt elämäntyönsä vakuutusalalla. Katsotaan, katsotaan.

Ylläripylläri

Suomeen saatiin Yllätysministeri, näin uutisoi jompikumpi päivän roskalehdistä. Hienoa, odotan jännityksellä mitä sen toimenkuvaan kuluu. Eivät varmaan kerro etukäteen, eihän se muuten olisi yllätys. Se taasen ei yllättänyt ollenkaan, että ministereiksi valittiin taas pääasiassa vanhoja patuja. Eihän meistä nuorista mihinkään olekaan, vanhat tietävät paremmin kuinka tätä maata pitää johtaa ja kuinka muutosta saadaan aikaan. Kiitollisin olen tietysti Väyrysen valinnasta, edustaahan se kanssani samoja vittu jos ei muuten niin kiristämällä-arvoja. Vittu, jos minulle ei kohta anneta miljoonaa euroa, niin minä vien nämä loistavat aivoni ja täydelliset rintani Ruotsiin ja pelastan valaat siellä.

Oikeasti, mitä vanhemmaksi ja viisaammaksi tulee, sitä paremmin tulee tietoiseksi siitä, kuinka surullisen vähän ammattitaito ja älykkyys vaikuttavat siihen, ketkä meitä edustavat salkkuinensa. Sehän on puhdasta politiikkaa ja sehän olisi aika pelottavaa, jos ei tietäisi niin olleen aina ja maailman silti olevan pystyssä ja voivan hyvin.

Itkisin partaani, jos sellainen kasvaisi, tai jonkun toisen partaan, jos sellainen olisi elämässäni.

She's so pretty, that just ain't me

Katsokaa video loppuun asti. Raakaa huumoria ulkonäköpaineita kohtaan.

Minullako mielipiteitä

Tänä keväänä taas kerran esiin nousseesta keskustelusta voisi herkempi lähteä päättelemään etteivät jänikset, kanit, saati muutkaan luonnonkappaleet kuulu kaupunkiympäristöön olleenkaan. Tämähän on vain meille ihmisille tarkoitettu ja ennen kaikkea rakennettu. Yksittäinen kuutti saa silloin tällöin, korkeintaan kerran vuosituhannessa, ajelehtia rannallemme maisemaa söpöyttämään ja palstoja rikastuttamaan, mutta siinäpä se. Kaniini on niin kauhean paljon suloisempi siinä pienessä häkissä siellä olohuoneen nurkassa kuin Brahen kentällä tärvelemässä kallisarvoista rakennettua urbaania ympäristöämme. Jos me kaupunkilaiset haluamme nähdä eläimiä, niin ostamme lipun Korkeasaareen tai harvinaisena vapaa-ajanhetkenämme saatamme jopa vapaaehtoisesti eksyä metsään hetkeksi.

Tuo rakentamaton ja kontrolloimaton ympäristömme on jo niin julma ja ennalta-arvaamaton muutenkin. Vuodesta toiseen ne jäät yllättäen heikkenevät pidemmän lämpöjakson jälkeen, täysin kaikkien kaupunkiluonnonlakien vastaisesti, vieden monta kaupunkilaista mukanaan.

Voi, olisipa ne uhrit edes kaniineja, noita luontoomme kuulumattomia tuholaisia!

Minkäköhän lain mukaista sekin on olevinaan, että kymmenen tunnin katkeamattoman lumisateen jälkeen lumi kasautuu tielle, vaikka meillä kaupunkilaisilla onkin kiire töistä kotiin ja harrastuksiimme sisäilmaan lämpimään huostaan.

Kuuluvalla äänellä

Ehdokkaiden vaalilauseet eivät todellakaan innosta äänestämään, mutta kai ajatteleva äänestäjä näkee niiden taaksekin ja osaa poimia sen oikean. Todella tunnollinen äänestäjä menee tapaamaan ehdokkaita ja tenttaa ajatuksia ja konkreettisia toimia sloganeiden takana. Jonkin verran valveutunut, mutta hiukan vielä epäröivä äänestäjä puolestaan menee valitsemansa puolueen internet-sivuille ja huomaa ettei sinne pääse ruuhkan takia, kiroaa ja päättää tehdä lopullisen valintansa mutu-periaatteella äänestyskopissa. Joka tapauksessa on niin paljon helpompi heti listata sata tyyppiä, jota en missään nimessä äänestä, kuin nimetä se yksi jota sitten äänestän, tai edes kymmenen joita voisin äänestää.

Olen äänestänyt samaa puoluetta ensimmäisestä äänestyskerrastani lähtien. Ensimmäinen äänestys taisi kyllä olla presidentin vaaleissa, ja siellähän ei niinkään äänestetä puoluetta. Minä en ainakaan äänestä.

Vaalikoneista huolimatta, sen oikean ehdokkaan löytäminen on todella hankalaa. Kriittisenä luonteena itseasiassa joudun pohtimaan entistä enemmän, kun mietin vaalikoneen antaman tuloksen mielekkyyttä. Aika hyvin kyllä se "oma" puolueeni on löytynyt vaalikoneen kärjestä, jos lasketaan yhteen toplistan ehdokkaat.

En tiedä. Ehkä se ajatteleminen on tämänkin suhteen ajanhukkaa. Pitäisi vain antaa "puolueettomien" vaalikoneiden ja ammattimainostajien kertoa minulle ketä kaikki tänä vuonna äänestävät, minä mukaan lukien.