I'm done

Se on nyt sitten siinä. Maisteritutkinto nimittäin. Enää ei tarvitse kuin odotella varsinaista valmistumispäivää. Enpä olisi uskonut, että se perhana joskus loppuu ja uurastaminen sen eteen tulee tiensä päähän. Luulin myös, että olisin iloisempi ja helpottuneempi tämän hetken vihdonkin koittaessa. Olen jo siirtänyt ajatukset seuraavaan etappiin ja stressaan sen puolesta. Nähtävästi kuulun siihen tulevaisuudessa elävään ihmistyyppiin. Olen ahne. Haluan aina vain enemmän, tai ehkä asian voisi tulkita niin, että olen julma itselleni, vaadin jatkuvasti enemmän.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että joudun tänä kesänä keskittymään töiden lisäksi ainoastaan lomailuun ja nauttimiseen. Suunniteltiin tänään lounaalla jo Misun kanssa hiukan parin seuraavan viikonlopun tapahtumia. Ensi viikonloppuna suuntana voisi olla Hanko ja seuraavana Turku. Kolmas viikonloppu on valmistujaiset. Valmistujaiskemuja ei oikeastaan edes huvittaisi pitää, mutta hiukan tulee ystävien puolelta painetta järjestää kunnon kemut. Kun remontti näyttää riitelyjen takia viivästyvän, niin juhlatilakin Helsingin keskustasta löytyisi ihan omasta takaa.

Sitten pari asiaa, jotka eivät liity edelliseen mitenkään, mutta ovat mainitsemisen arvoisia. Ensinnäkin lauantain kaatosateessa raahauduin lähistöllä sijaitsevaan butiikkiin, jossa myydään kalliita vaatteita pienellä alennuksella. Jätin hienotunteisesti sateenvarjoni eteiseen, jossa oli monta muutakin sateenvarjoa. Kun olin lähdössä pois, huomasin jonkun varastaneen sateenvarjoni. Ajatelkaa, kuinka itsekkäitä paskiaisia ihmiset voivat olla! Ja minä ihan takuuvarmasti olin paikan köyhin asiakas, niin että rikkaamman piti sitten se sadevarjokin minulta viedä. Onneksi olin kotikulmilla, joten kipäisin kotoa hakemaan toisen. Vituttihan tuo röyhkeys. Eilen taas löysin raitiovaunusta istuinten väliin tungetun stiletin. Vein sen kuskille, joka heti otti yhteyttä keskukseen ja ilmoitti sen edellisellä pysäkillä poistetun riehujan jättäneen omaisuuttaan vaunuun. Auts, tuli heti mieleen mitä siellä ratikassa olisi edellisellä pysäkillä voinut käydä.

Kello 22.15

Jaa-a, pitäisiköhän sitä lähteä kotiin?

Tosi reilua

Alakerran kahvio mainostaa reilua kahvia. Kysyttäessä kuitenkin myöntävät, ettei sitä juuri nyt ole tarjolla. Työpaikalla on vessat remontissa kaikissa kolmessa kerroksessa tukoksen takia. Koko talossa on siis käytössä kaksi naisten ja miesten vessaa ja kaiken lisäksi molemmat vessat ovat sellaisessa paikassa, että saa koko ajan raahata kulkukorttia mukanaan.

Valmistun 3 viikon kuluttua. Viimeisimpien perhetapahtumien takia aijon jättää juhlimatta. Ei kerta kaikkiaan vaan huvita. Ajattelin kyllä kutsua ystäviä koolle epävirallisesti ja tarjota kahvit täällä työpaikalla. Isommat juhlat pidän vasta, jos satun pääsemään jatko-opiskelijaksi. Kilpailu on kovaa, halukkaita on yleensä ollut reilut 20 ja sisälle pääsee kuulemma 5. Kaiken lisäksi haen aineeseen, josta minulla on kursseja suoritettuna huimat 1.

Saa nähdä kuinka se väitöskirja edistyy, periaatteessa sen on jo aluillaan, kun ensimmäinen artikkeli on menossa konferenssiin. Ensimmäinen kurssikin on valmistumisviikolla. Saa nähdä mitä siitä tulee. Ennen kurssia on luettava 25 artikkelia ja kokonaisen viikon kestävän kurssin aikana pitää valmistella ja pitää esitys ensimmäisenä päivänä ilmoitettavasta aiheesta.

Bottega Veneta kevät 2007 Style. com

Tämä tietää sotaa!

Asuntoremontti on mennyt ihan ihmeelliseksi riidaksi, ja minä olen sopivasti siinä välissä. Isännöitsijä syyttä sekä minua että asunnon edellistä asukasta eli varsinaista vuokraajaa kataliksi ihmisiksi, jotka ovat tahallisella toiminnallaan saaneet ongelmat aikaan. Ensin syytettiin ainoastaan välinpitämättömyydestä ja nyt tahallisuudesta. Asunnon varsinainen vuokralainen on saanut todellista lokaa niskaansa. Minä taas olen talonmiehen mielestä todella epäilyttävä tyyppi, kun minulta kesti avata ovi, kun ovikello soi kesken suihkun. Taisin siis olla kirveen kanssa rikkomassa kotiani, kun talonmies yllätti. En sitten voinut heti avata, kun piti se kirves piilottaa. Kaiken lisäksi kotonani on käyty ilman minkäänlaista ilmoitusta käynnistä saati sitten mitään ilmoitusta siitä, että tulossa ollaan. Minua ei tietenkään ole haluttu paikalle, kun vakuutusyhtiö on tullut tarkastamaan asunnon tilannetta. Minähän olisin vaikka voinut kertoa totuuden ja sehän ei selvästikään sovi isännöitsijän suunnitelmiin.

Isännöitsijä ja talonmies käyttäyttyvät todella hämärästi! Eivät vaan tiedä keille ovat alkaneet vittuilemaan. Jos maailmassa mitään oikeutta on, niin minähän haen sen vaikka alta kiven ja kannon suojakseni. Aloitan siitä, että kotonani on käyty ilmoittamatta. Lisäsi asunnon omistajalla on mainetta ja mammonaa sekä asianajajia palveluksessaan. Päävuokralainen puolestaan on tehnyt elämäntyönsä vakuutusalalla. Katsotaan, katsotaan.

We are family

Gradu on kansien välissä ja lopullisessa tarkastuksessa. Säästääkseni 33 euroa, päätin printata graduni itse. Arvaatte varmaan? Lopulta, kahden tunnin aherruksen jälkeen, se kuitenkin onnistui ja nyt en ajattele mokomaa enää koskaan. Paitsi palauttaessani sen ensi viikolla myös tukisäätiölle, joka ystävällisesta tuki graduni vääntämistä 500 eurolla. Tukisäätiö antoi apurahaa myös tänä vuonna, tällä kertaa kokonaiset 1200 euroa. Sillä rahalla lähden alkusyksystä Englantiin.

Ystävä muuttaa syksyksi Amerikkaan, joten taidan pudottaa maan pois kieltolistaltani vähäksi aikaa ja mennä vierailulle rakkaan New Yorkini kautta. Kesälomaa rapsahti kokonaiset 4 päivää, enkä sitten millään osaa päättää milloin ruhtinaallisen lomani pitäisin. Rahatilanne ei vaikuta niin hyvältä että voisin lähteä kovinkaan pitkälle. Ruotsiin sentään menen loppukesästä, mutta siihen lomapäiviäni käytä.

Tänään lähden kotikaupunkiin katsomaan veljeäni. Euroviisuhulinat jäävät siis eilisiin Ville Pusan ja kahden hiphopparin keikkoihin. Ei se mitään, en minua juuri juhlitakaan.

  One love, one blood
  One life, you got to do what you should
  One life, with each other
  Sisters, brothers
  One life, but we're not the same
  We get to carry each other, carry each other
(U2, one)

Tahdon

Vähitellen helpottaa. Pala palalta, yö yöltä, päivä päivältä. Aika sen tekee.

Eilen meinasi kuppi jo läikkyä yli. Palasin töihin jo maanantaina, mutta en juuri ollut toimistossa kokousten ja haastatteluiden takia. Eilen sitten sain kesken päivän kuulla, että samaan työhuoneeseen tulee kolmas osapuoli, josta kaikki paitsi minä tietävät. Minua oltiin jo siirtämässä tämän kesätyöntekijän takia toiseen huoneeseen, kunnes kiukkuisena päätin soittaa työkaverilleni ja kysyä mitä vittua se on selkäni takana järjestellyt. Onneksi soitin, saatiin kunnon riitelyn lisäksi lopulta paikkani työhuoneessani takaisin. Kysessä oli loppujen lopuksi kesätyöntekijän vierailu huoneessamme satunnaisesti ja yksi maailman rikkinäisimmistä puhelimista. Muistattehan sen hauskan leikin lapsuudesta?

Asuntoni omistaja on osoittautunut erittäin mukavaksi tyypiksi, jonka kanssa asioita on ilo hoitaa. Varmaa on jo ainakin se, että remontin jälkeen asuntoon voi muuttaa takaisin. Remontista en vielä tiedä mitään, mutta remontti onkin ärsyttävän isännöitsijän hoidettavana. Harmittaa kyllä, jos en voi asua siinä Kaivarin kupeessa kesällä.

Työtilanteen piti olla auki kesäkuun loppuun, jolloin sopimus umpeutuu. Sain kuitenkin eilen kuulla saavani jäädä tähän koko projektin ajaksi eli yhteensä kahdeksi vuodeksi. Senkin jälkeen jatkoa riittänee. Olen saanut niin ylistävää palautetta että ihan posket punoittavat. Olen kuulemma suorastaan hämmästyttänyt pomoni kyvyilläni ja antanut heille enemmän kun he osasivat odottaa tehtävään palkattavalta. Juuri tuollaista palautetta sitä unelmissaan saa siitä unelmatyöstänsä. En olisi uskonut todellisuuden yltävän samalle tasolle.

Kyllä tässä positiivisia tapahtumia ja uutisia jo kaivattiinkin kaiken kauhun keskellä.

Anteeksi, minun täytyy kiljua ja huutaa juuri nyt

Helppoa ei ole, se on myönnettävä. Aluksi päässä pyöri yksi ja sama ajatus, mutta nyt väliin hyppäävät aina silloin tällöin omat huolet sekunnin sadasosaksi. Perhettä kohdannut tragedia osui suorastaan kirjaimellisesti pikkuveljeen, ironialla ei tässä ole sijaa. Mikä maailmassa voisi olla kamalampi ajatus kuin se, että menettää pikkuveljensä? Niin, ei mikään näin lapsettomalle ihmiselle. Minä olen jokusta senttiä ja jokusta minuuttia vailla pikkuveljeäni. Niin pienestä se oli kiinni ja nyt on alkanut toisenlainen taistelu. Syyllinen on neljän seinän sisällä, mutta se täytyy vielä saada pidettyä siellä. Pikkuveli pitää saada kuntoon. Oma pää pitää saada toimintakuntoon.

Muita asioita? No, eipä niitä ole. Asuntoa olen edelleen vailla, mutta siinähän olen. Viime kädessä luotan ystäviin tai lämpimiin kesäöihin. En jaksa nyt muuta.

Forgive not forget

Perhettä kohdannut tragedia piti kotiseudulla keskiviikon ja pitänee minut kotona työskentelemässä tämän viikon. Viikonloppuohjelmaakaan ei tarvitse miettiä vähään aikaan, se on kotiseutu joka kutsuu. Eipä juuri asuntoasiat hetkauta. Yhtään.

(Jonna 7v. 2004)