Luokkaretkellä

Silloin sitä saattaakin luulla olevansa joku, kun entinen kotikaupunki kirjeitse alkaa kosia palaamaan kotiin Saimaan rannalle. Eikä sekään, että vetää kokousta, johon tulee kahdelta tasolta pomoja kuuntelemaan ja saamaan tietoa, joka talosta löytyy vain minulta, ollenkaan auta laskeutumista täältä pilvistä. Pilvistä ja pilvistä, ei tällä massalla niin korkealle pääse. Joka keväinen laihdutusrumba olisi taas aloitettava. Kaikessa muussa näytän onnistuvan ainakin omia odotuksia paremmin, mutta tässä projektissa veikkaan epäonnistuvani kunnolla. Tarkoitan huonolla kunnolla tietenkin.

Viikonloppu kotiseudulla oli ihan tarpeeksi Saimaan rantaa minulle. Siskontytön kanssa hiekkalaatikolla kotiäitien seurassa vietetyt tunnit kyllä vahvistivat näkemystäni siitä, että tämä uravaihtoehto sopii minulle. Kotiäitiys on todella hieno asia kun on lapsia, mutta ei se vain ole minua varten. Yksi äideistä oli kanssani saman ikäinen ja tehnyt elämässään puolitoista vuotta töitä ja lapset olivat kolme- ja puolivuotiaat. Minä olin tehnyt töitä kaksi vuotta jo 20-vuotiaana, vaikka olin ollut lukiossakin. Minä kuitenkin ymmärsin niitä paremmin kuin ne minua. Helsingissä asuva tuleva tohtori, oli niille jotain aivan käsittämätöntä. Ihmisillä on niin ärsyttävän vahvat ennakkoluulot tietyssä ammatissa olevista tai tietyn määrän opiskelleista. Hei, me ollaan ihan tavallisia ihmisiä!

Minä ainakin olen. Joudun esimerkiksi edelleen käymään vessassa.