Kiire ei ole mukava seuralainen. Petollinen se on, ja lamauttava. Tietyssä pisteessä työtaakka painaa niin ettei pysty edes aloittamaan. Tänään on juuri sellainen päivä. Kello soi aikaisin, mutta pää onnistui tappelemaan itsensä ylös tyynyltä vasta kymmenen aikaan. Tämän päivän tekemisillä täyttäisi helposti parikin päivää ja silti perustan tässä blogia ja olen siivonnut, jopa pessyt ikkunat.
Koska yritän laihduttaa, vaihdan perinteisen stressimässytyksen stressikahvitukseen. Jos minulla edes olisi aikaa nukkua ensi yönä, kiroisin kahvihammastani. Ensi viikko näytää hyvältä: Jo perjantaina pääsen kotiin ennen kuutta. Kiireessä aika toisaalta juoksee eikä unetonta tuskaa ehdi tuskailla ennen kuin viikonloppuna, jolloin on taas aikaa paitsi nukkua myös stressata jostain muusta.
Äänestäminen on aika vaivatonta nykyään. Vaalikoneessa menee korkeintaan 10 minuuttia jos sattuu olemaan sillä tuulella, että oikeasti vaivautuu ajattelemaan vaihtoehtoja, äänestyspaikalle kävelee 5 minuuttia ja itse äänestyspaikalla menee toiset 5, jos osaa valita oikean ajankohdan. Takaisin kävelyn voi yhdistää iltalenkkiin ja näin kansalaisvelvollisuuteen tärväytyy ainoastaan 20 minuuttia, mikä on ihan säällinen aika.
Maisteri olen ihan kohta, mutta tohtori vasta vuosien päästä. Minusta ihan aikuisten oikeesti on tulossa tohtori! Se on tässä viime kuukausien aikana tullut selväksi. Ja uusi työni, en pidä sitä, suorastaan rakastan sitä. Isä aina kehoitti kouluttautumaan, jotta en joutuisi tekemään fyysistä työtä kuten se. Tälläinen aivotyö sopii minulle. En siis oikeasti voi korostaa liikaa sitä kuinka paljon rakastan työtäni. Tunnen itseni niin onnekkaaksi joka aamu kävellessäni töihin ja asettaessani pienen kannettavani telakkaan työhuoneessa, jonka jaan ihanan työkaverin kanssa. Jos elämä nyt oikeasti jatkaa tätä rataa, voin melkein sanoa kaiken sen tuskan olleen tämän arvoista. Linkkaisin tässä Tiramisueg -vuosieni alkuun jos voisin.
En unohda enkä koskaan kasva antamaan anteeksi.
Koska yritän laihduttaa, vaihdan perinteisen stressimässytyksen stressikahvitukseen. Jos minulla edes olisi aikaa nukkua ensi yönä, kiroisin kahvihammastani. Ensi viikko näytää hyvältä: Jo perjantaina pääsen kotiin ennen kuutta. Kiireessä aika toisaalta juoksee eikä unetonta tuskaa ehdi tuskailla ennen kuin viikonloppuna, jolloin on taas aikaa paitsi nukkua myös stressata jostain muusta.
Äänestäminen on aika vaivatonta nykyään. Vaalikoneessa menee korkeintaan 10 minuuttia jos sattuu olemaan sillä tuulella, että oikeasti vaivautuu ajattelemaan vaihtoehtoja, äänestyspaikalle kävelee 5 minuuttia ja itse äänestyspaikalla menee toiset 5, jos osaa valita oikean ajankohdan. Takaisin kävelyn voi yhdistää iltalenkkiin ja näin kansalaisvelvollisuuteen tärväytyy ainoastaan 20 minuuttia, mikä on ihan säällinen aika.
Maisteri olen ihan kohta, mutta tohtori vasta vuosien päästä. Minusta ihan aikuisten oikeesti on tulossa tohtori! Se on tässä viime kuukausien aikana tullut selväksi. Ja uusi työni, en pidä sitä, suorastaan rakastan sitä. Isä aina kehoitti kouluttautumaan, jotta en joutuisi tekemään fyysistä työtä kuten se. Tälläinen aivotyö sopii minulle. En siis oikeasti voi korostaa liikaa sitä kuinka paljon rakastan työtäni. Tunnen itseni niin onnekkaaksi joka aamu kävellessäni töihin ja asettaessani pienen kannettavani telakkaan työhuoneessa, jonka jaan ihanan työkaverin kanssa. Jos elämä nyt oikeasti jatkaa tätä rataa, voin melkein sanoa kaiken sen tuskan olleen tämän arvoista. Linkkaisin tässä Tiramisueg -vuosieni alkuun jos voisin.
En unohda enkä koskaan kasva antamaan anteeksi.
2 kommenttia:
Uusi blogi! Heti löytyi!
Pesit ikkunat? Minä selvitin tänään Brasilian yleisimmän hevosrodun nimen ym. yhtä olennaista.
Misunen
Ah ihanaa. Juuri sinun halusinkin tämän löytävän ensimmäiseksi!
Kiitos ikkunanpesun ja siivouksen, väänsin harjoitusta kahteen asti ja nukahdin kolmelta. Ei naurata,kun edessä on 11 tuntia täyttä työpäivää. Mutta, ahkeruus oalkitaan, näin olen kuullut. Odotan ilmaisia suklaalevyjäni, jotka eivät lihota.
Lähetä kommentti