maanantai 7. toukokuuta 2007

Anteeksi, minun täytyy kiljua ja huutaa juuri nyt

Helppoa ei ole, se on myönnettävä. Aluksi päässä pyöri yksi ja sama ajatus, mutta nyt väliin hyppäävät aina silloin tällöin omat huolet sekunnin sadasosaksi. Perhettä kohdannut tragedia osui suorastaan kirjaimellisesti pikkuveljeen, ironialla ei tässä ole sijaa. Mikä maailmassa voisi olla kamalampi ajatus kuin se, että menettää pikkuveljensä? Niin, ei mikään näin lapsettomalle ihmiselle. Minä olen jokusta senttiä ja jokusta minuuttia vailla pikkuveljeäni. Niin pienestä se oli kiinni ja nyt on alkanut toisenlainen taistelu. Syyllinen on neljän seinän sisällä, mutta se täytyy vielä saada pidettyä siellä. Pikkuveli pitää saada kuntoon. Oma pää pitää saada toimintakuntoon.

Muita asioita? No, eipä niitä ole. Asuntoa olen edelleen vailla, mutta siinähän olen. Viime kädessä luotan ystäviin tai lämpimiin kesäöihin. En jaksa nyt muuta.

Ei kommentteja: