Att ge sig själv en chans

Pienet asiat voivat olla niin isoja asioita. Pienen pieni muutos ja kaikki muuttuu, ruumis, mieli, tulevaisuus. Toisaalta taas mikään muu ei ole muuttunut kuin tietoisuuteni siitä mitä lähiaikoina tulee tapahtumaan tai voi tapahtua. Vähän niin kuin syntymäpäivä: eihän silloin oikeasti ole kuin päivän edellistä vanhempi. Ei nämäkään asiat eilen muuttuneet, ne ovat koko ajan matkanneet kohti tätä hetkeä ja jatkavat samaa vauhtia kohti kohtaloaan välittämättä tietoisuudestani.

Olen aina olevinani niin vahva. Ja olenhan minä. Tälläisinä hetkinä kuitenkin löydän itseni toivomassa ihmettä, joka tulisi, ottaisi kiinni kädestä ja vakuuttuisi kaiken kääntyvän vielä hyväksi. Sanovan, että tästäkin selvitään. Yksin sitä niin helposti ottaa kiinni negatiivisesta ajatuksesta ja pyörittää sitä pyörittämistään.

Tällä hetkellä tiedän mitä elämältä haluaisin. Osaan voin vaikuttaa ja vaikutan. Osalle en voi mitään, voin vain toivoa ja odottaa. Yhdelle asialle voisin jotain tehdäkin jos osaisin uskoa mahdollisuuteen. En usko ja jään tähän.

On näistä ennenkin selvitty. Yksin.

Så nära får ingen gå

Miten sitä voi koskaan olla tyytyväinen itseensä kun kuulee jatkuvasti muilta olevansa liian sitä ja liian tätä? Olen liian onneton ystäväksi. Kohta olen kuulemma myös liian vahva ja treenattu kelvatakseni yhdellekään miehelle. Viimeinen näistä ei kauheasti pelota, olen jo kauan tuntenut olevani liian jotain miehille. Ainakin niille, joista voisin edes kuvitella kiinnostuvani. Liian onneton ystäväksi sen sijaan on kurja olla. Pelkään kai myös pienen joukon saavan aikaan joukkokatoamisen.

Luulin olevani onnellisempi kuin vuosiin. Luulin olevani tasaisempi ja tyynempi kuin vuosiin. Olen kevyempi kuin vuosiin, mutta sekin on sitten huono asia. Luulin olevani matkalla oikeaan suuntaan.

Luulin olevani onnellinen ja tyytyväinen itseeni. Ajattelin etten ole täydellinen, mutta uniikki ja opin rakastamaan itseäni. On kai taas opeteltava uudestaan. Huomenna on varmasti parempi. Voinen odottaa sinne asti.

Special needs

Onneksi ei edes tule kiire tämän artikkelin kanssa. Onneksi ei edes ahdista. Ainoat hyvät puolet tässä viikossa on siinä, että ystävä sai töitä ja toinen ystävä esitti väitöskirjatekeleensä viimeisen kerran ennen esitarkastusta. Onneksi osaan iloita muiden puolesta, muutenhan elämä menisi hankalaksi. Jollakulla kun menee aina paremmin kuitenkin...

Viime aikoina on tullut pohdittua asiaa ja toistaiseksi olen päätynyt siihen, että kateus perustuu omaan riittämättömyyden tunteeseen. Jos ei itsellä ole kaikki kunnossa, huomaa muiden onnen hetket niin helposti ja vielä helpommin niitä pitää esteinä omalle onnelleen.

Onneksi olen melko tyytyväinen omaan elämään. Lupasin tänään väitöskirjan ohjaajalleni ensimmäisen version tänä keväänä. Ensimmäinen versio tarkoittaa valitettavasti vasta ns käsikirjoitusta, jolle tullee pituutta 30-40 sivua. Kuntoon -projektikin on edennyt mukavasti treeni kerrallaan. Tänään onkin muuten viikon ensimmäinen treenitön päivä, mikä on kauheaa ja vaikeaa ja stressaavaa sekä vielä turhauttavaa.

Olen niitä ihmisiä, jotka tekevät määrätietoisesti kaikkensa saadakseen sen mitä haluavat. On vain valitettavan helppoa kadottaa kosketus siihen mitä oikeasti haluaa. Tiedän haluavani takaisin vanhaan kuntooni ja tiedän olevani taas se ihminen, joka nauttii urheilusta. Siitä en siis ole olenkaan huolissani. Työn suhteen en ole niin varma. Haluanko oikeasti elää tällaista loputtomien dedisten jatkuvaa metsästystä? Onko tämä nyt oikeasti tärkeintä elämässä? Tätä hommaa ei voi tehdä ns vasemmalla kädellä, vaan tälle on annettava kaikkensa.

Mitä jos panostaisi ihmistuhteeseen? Tai edes sellaisen hankkimiseen? Olisiko se siinä?

You don't know love like you used to

On myönnettävä. Tuntuu enevässä määrin siltä, että tuhlaan elämääni.

If there is a rocket, tie me to it

Tänään on vaikeampi olla niin positiivinen. Ajatukset pyörivät ihan väärissä asioissa, vaikka keskipisteessä pitäisikin olla vain ja ainoastaan konferenssipaperi. Olisi pitänyt jäädä kotiin silloin. Olisi todella paljon vähemmän ajateltavaa. Eikä missään tuntuisi miltään. Tunteet ja ajatukset ovat haitta silloin kun on 10 sivua kirjoitettavaa ja kolme päivää aikaa.

Unohdin kalsaritkin kotiin. Kuinka ihmeessä tarkenen illalla kävellä kotiin?

Paluu / risteyksessä

On tosi vaikeaa kirjoittaa samaan aikaan mitään muuta väikkärin lisäksi. Ei niin, että olisin mitään väitöskirjaakaan juuri ehtinyt kirjoittaa. Jotain minä kuitenkin olen ajallani tehnyt. Johonkin se on kadonnut. Pääosin muistan eläneeni sen. Jotain toivoisin toki unohtavanikin. Pääasiassa olen puhunut ihan höpöjä, mitä vastapuoli ei luultavasti kuitenkaan muista.

Jotain olen yllättäen huomannut syksyn aikana unohtaneenikin. Olen oppinut unohtamaan kuinka paljon kaikki voi sattua ja keskittynyt siihen kuinka paljon elämä voi antaa. Tunteminen hyökkää päälle ja hukuttaa, mutta siitäkin olen oppinut nauttimaan.

Olen elossa. I'm so fucking alive it hurts. Nicely.

Jos haluat pelastaa maailman, pelasta itsesi

Krapulapäivänä elämässä ei tunnu olevan ollenkaan järkeä. Ei minkäänlaista. Ollenkaan. Yhtään.

Viski on saatanasta. Työkavereiden kanssa viskin maistelu on maailman huonoin idea. Ok, maailman toisiksi huonoin idea, huonoin olisi ehdottomasti tulella leikkiminen työkavereiden kanssa. Mistä lie tullut mieleen tuokin ajatus...

Ja työkaverit on työkavereita ei missään nimessä kavereita. Listaan -en koskaan sekaannu- voi lisätä uuden: työkaverin veljet. Juu ei. Lähtökohtaisesti se on tietenkin mielessä, ainahan meillä sinkuilla on mielessä. Niinpä niin.

Joku kadun asukki tuli illalla pyytämään rahaa ruokaan. En antanut, ostin sille ruokaa. Ei se ollut ollenkaan niin kiitollinen kun voisi olettaa. Maito ei kelvannut, olisi pitänyt olla mehua. Kiitosta sai pyytää erikseen. Jäipä siitäkin hyvä mieli. Tästä lähtien lahjoitan rahaa tilille tai unohdan kokonaan maailman pelastamisen. Nyt voisin laittaa rahaa Mayanmarin uhreille eli käytännössä sotilasjuntalle lisää liksaa tai kivoja energiakeksejä.

Missään ei ole mitään järkeä!

Aamutv

Meillä on kuri päässyt heltiämään projektiryhmässä, meitä on minä ja projektipäällikkö. Olin tänään paikalla kaksikymmentä minuuttia myöhässä ja totesin pomolle vain, "Hups". Jos kuri olisi kovempi, pystyisin raahautumaan ajoissa. Helppoa se ei ole, sillä olen aamuisin unohtunut keittiöön nauttimaan aamuohjelmasta. Olli ja Kalle sekä Pirjo ja Varjo tarjoavat viihdykettä joka aamu 07-09 välillä.

Eilen ohjelmassa oli leikkimielistä tappelua. Tänään olivat Olli ja Kalle uskaltautuneet aidan tälle puolelle syömään. Kaksi ohimenevää labbista saivat rohkeat syöksymään Pirjon ja Varjon seuraksi takaisin Venäjälle, aidan toidelle puolelle. Kyseessä on siis 4 cityjänistä, ei niitä kaupungin aseen tähtäimessä olevia kaneja. Tuntuvat asustavan Venäjän suurlähetystön aidatulla alueella. En vielä erota jäniksiä toisistaan, joten nimet on käytössä fiilispohjalta. Kalle on ehdottomasti aina se hurjin ja Varjo se, joka keskittyy tyytyväisenä syömään.

Huomenna ja keskiviikkona voinen tarkastella jänisten sijaan sikoja. Tuhansittain sikoja! 363 päivänä asujaimistoni on ihana ja rauhallinen, kaksi seuraavaa päivää ovat poikkeus. Meteliä, kusta ja roskia riittää.

Call on me

Ei miulla edelleenkään ole mitään sanottavaa. Katsokaa Pradan ehdotuksia syksyn pukimiksi.

Kulutan, siis olen.

Enkä ole ollenkaan turhautunut siihen ihmisten välinpimättömään kulutusjuhlaan. Kieltämättä joudun itsekin uudistamaan vaatetustani työmatkojen takia, mutta elintarvikkeissa sentään kulutan reilusti ja ympäristöä säästävästi. Työmatkallekin on lennettävä. Ahdistus!

SE on jo täällä - kauniimpana kuin koskaan

Kent -Ingenting

No, I don't wanna read your thoughts anymore

Interpol; The Heinrich Maneuver

Nenäliinojen keskeltä

Matka meni hyvin. Kaupunki oli paljon parempi kuin osasin odottaakaan ja konferenssissa oli tarjolla luksusta, josta tälläinen tavallinen typykkä on aikaisemmin vain haaveillut. Hotelli oli keskustassa ja kaikki kaupat ja ihanat baarit olivat kulman takana. Se oli kerrassaan mahtavaa!

Nyt ollaan kuitenkin kotona. Kipeenä. Ensimmäinen jatko-opiskelukurssi on muuten tehty! Stressi kaikista niistä suorittamattomista on helkutinmoinen. Ja väikkäri, se on AAARGH! Sitä ei yllättäen vielä ole, opiskeluhan alkoi virallisesti vasta viime viikolla. Ensi viikolla pitää kuitenkin esittää tutkimusaihe koko laitokselle. AARGH!

Tätä kirjoitusta hakataan keskiyöllä ikkunan alla lattialla. Ilmainen ja vapaa langaton verkko on tässä kaikkein vahvimmillaan. Hitto, olen vuoden maksanut netistä, vaikka ilmainenkin on olemassa. Tässä se toimii katkeamatta. Keskusta-asumisen etuja!

The heinrich manouver

Kun työkseen kirjoittaa, ei tunnu jäävän voimia tai ajatuksia vapaa-ajan kirjoittamiseen. Eikä minulla sitä paitsi juuri ole vapaa-aikaa. Turussa olin työmatkalla ja siihen sisältyi mukava risteily, joka käväisi Naantalissa asti.

Pari viikkoa sitten kävin ystävän luona Vuosaaressa. Siellä riittää rakennettua kaupunkimaisemaa. Muutin 7 vuotta sitten Vuosaareen ja täytyy sanoa, että nykyään kyseessä on ihan toisenlainen paikka, ei vierailulla tunnista paikaksi, jossa ennen asui. Luontoa sentään löytyy edelleenkin.


Eilen pukeuduin sadetakkiin ja uskaltauduin kaupungille. Sade ja aurinko saivat aikaan sateenkaareen. Espalla oli tyhjää ja hienoa, vaikka viereisellä kadulla valtaajaat juhlivatkin mökänsä tahdissa.

Jokaisella sydämenlyönnillä (parasta juuri nyt)

Keltaisia tyyppejä

I'm Lisa, who are you? by NoHomers.net

Who wants to live forever?

Tutkijat pukkaavat mitä positiiviisempia tutkimustuloksia ilmoille. Ensin kehuttiin esikoista älykkäimmäksi ja nyt on löydetty luomien määrän ja eliniän pituuden välinen yhteys DNA:n kestävyyden kautta. Hesarissa kerrottiin eilen, että ihmisillä, joilla on yli 200 luomea on eliniänodote 6-7 vuotta korkeampi kuin ihmisillä, joilla on vähemmän luomia. Ha, minulla tuo 200 tulee täyteen jo laskettaessa luomet käsistä. En kyllä tiedä haluanko elää noita 6-7 vuotta, kun ne kuitenkin lisätään sinne loppupäähän. Jos se lisättäisiin vuosien 20-30 väliin, niin ottaisin mieluusti vastaan!

Because I want you!

Viidennen torkkuhälytyksen jälkeen jaksoin vihdoin nousta katsottuani puhelimesta kellonajan. Kello oli jo kahdeksan ja puhelimessa oli neljä viestiä odottamassa. Neljä viestiä niin aikaisin. Mitä nyt on tapahtunut? Vasta ensimmäisen viestin luettuani muistin vanhenevani tänään vuodella. Imartelevaa oli se, että ystäväni olivat muistaneet sen myös. Minulla on maailman parhaat ystävät! Melkein kaikki pääsevät tänään juhlimaan syntymäpäiviänikin. En muista milloin viimeksi olisin aloittanut syntymäpäivääni näin onnellisena. Kamala taistelu takana ja elämä edessä. Kuulostaa klisheeltä, mutta elämä on sellaista.

There are twenty years to go
a golden age I know
but all will pass
will end too fast, you know

There are twenty years to go
and many friends I hope
though some may hold the rose
some hold the rope

And that´s the end and that´s the start of it
that´s the whole and that´s the part of it
that´s the high and that´s the heart of it
that´s the long and that´s the short of it
that´s the best and that´s the test in it
that´s the doubt, the doubt, the trust in it
that´s the sight and that´s the sound of it
that´s the gift and that´s the trick in it

You´re the truth, not I
you´re the truth, not I
(Placebo, Twenty years)

All good things

Täällä töissä väki sen kun vähenee. Kun minäkin ensi viikolla olen lomalla, on täällä vain kourallinen ihmisiä. Tunnelma on kolmisen viikkoa ollut todella rento ja mukava. Yhdessä käydään syömässä ja jutellaan aina kun siltä tuntuu. Kaikki on kauhean iloisia ja seurallisia. Täällä on ollut varsin suloista.

Suorastaan rakastan tätä työpaikkaa. Tunnen olevani yksi porukasta, sisäpiirissä.

Iskä on muuten Suomessa!

Kaikki on niin mukavaa ja kivaa, että liene jotain kamalaa nurkan takana. Tai sitten elämä on vihdoin raiteillaan ja normaalia. Olen onnellinen! (ja ihan sekaisin. Työkaveri viisaasti osasikin kysyä kuka minut sekaisin saa ei mikä...)

Big girls don't cry

Tiedättekö mitä? Olen laihtunut! Sitä se teettää. Mikä se, saatatte pohtia siellä. En kerro. Eikä sillä ole edes väliä, pääasia on laihtuminen. Väittäisin mielelläni sen tapahtuneen ihan huomaamatta, humps. Takana on kuitenkin kovaa treeniä ja terveellistä ruokavaliota kokonaiset kaksi viikkoa. Treeni on ollut sen verran kovaa, että kilot ovat lähteneet. Kilot ja kilot, ainakin jokunen kuitenkin. Sain meinaan tänään päälleni hameen, jota en ole voinut käyttää sitten viime syksyn. Perhana kun on hyvä fiilis!

Viikon päästä alkaa viikon loma! Näen isäni ensimmäisen kerran yli puoleen vuoteen. Perhana kun on hyvä fiilis!

Åbo

Turussa ja päällä kaamea krapula. Ei juuri muuta.