Special needs

Onneksi ei edes tule kiire tämän artikkelin kanssa. Onneksi ei edes ahdista. Ainoat hyvät puolet tässä viikossa on siinä, että ystävä sai töitä ja toinen ystävä esitti väitöskirjatekeleensä viimeisen kerran ennen esitarkastusta. Onneksi osaan iloita muiden puolesta, muutenhan elämä menisi hankalaksi. Jollakulla kun menee aina paremmin kuitenkin...

Viime aikoina on tullut pohdittua asiaa ja toistaiseksi olen päätynyt siihen, että kateus perustuu omaan riittämättömyyden tunteeseen. Jos ei itsellä ole kaikki kunnossa, huomaa muiden onnen hetket niin helposti ja vielä helpommin niitä pitää esteinä omalle onnelleen.

Onneksi olen melko tyytyväinen omaan elämään. Lupasin tänään väitöskirjan ohjaajalleni ensimmäisen version tänä keväänä. Ensimmäinen versio tarkoittaa valitettavasti vasta ns käsikirjoitusta, jolle tullee pituutta 30-40 sivua. Kuntoon -projektikin on edennyt mukavasti treeni kerrallaan. Tänään onkin muuten viikon ensimmäinen treenitön päivä, mikä on kauheaa ja vaikeaa ja stressaavaa sekä vielä turhauttavaa.

Olen niitä ihmisiä, jotka tekevät määrätietoisesti kaikkensa saadakseen sen mitä haluavat. On vain valitettavan helppoa kadottaa kosketus siihen mitä oikeasti haluaa. Tiedän haluavani takaisin vanhaan kuntooni ja tiedän olevani taas se ihminen, joka nauttii urheilusta. Siitä en siis ole olenkaan huolissani. Työn suhteen en ole niin varma. Haluanko oikeasti elää tällaista loputtomien dedisten jatkuvaa metsästystä? Onko tämä nyt oikeasti tärkeintä elämässä? Tätä hommaa ei voi tehdä ns vasemmalla kädellä, vaan tälle on annettava kaikkensa.

Mitä jos panostaisi ihmistuhteeseen? Tai edes sellaisen hankkimiseen? Olisiko se siinä?

If there is a rocket, tie me to it

Tänään on vaikeampi olla niin positiivinen. Ajatukset pyörivät ihan väärissä asioissa, vaikka keskipisteessä pitäisikin olla vain ja ainoastaan konferenssipaperi. Olisi pitänyt jäädä kotiin silloin. Olisi todella paljon vähemmän ajateltavaa. Eikä missään tuntuisi miltään. Tunteet ja ajatukset ovat haitta silloin kun on 10 sivua kirjoitettavaa ja kolme päivää aikaa.

Unohdin kalsaritkin kotiin. Kuinka ihmeessä tarkenen illalla kävellä kotiin?

Nenäliinojen keskeltä

Matka meni hyvin. Kaupunki oli paljon parempi kuin osasin odottaakaan ja konferenssissa oli tarjolla luksusta, josta tälläinen tavallinen typykkä on aikaisemmin vain haaveillut. Hotelli oli keskustassa ja kaikki kaupat ja ihanat baarit olivat kulman takana. Se oli kerrassaan mahtavaa!

Nyt ollaan kuitenkin kotona. Kipeenä. Ensimmäinen jatko-opiskelukurssi on muuten tehty! Stressi kaikista niistä suorittamattomista on helkutinmoinen. Ja väikkäri, se on AAARGH! Sitä ei yllättäen vielä ole, opiskeluhan alkoi virallisesti vasta viime viikolla. Ensi viikolla pitää kuitenkin esittää tutkimusaihe koko laitokselle. AARGH!

Tätä kirjoitusta hakataan keskiyöllä ikkunan alla lattialla. Ilmainen ja vapaa langaton verkko on tässä kaikkein vahvimmillaan. Hitto, olen vuoden maksanut netistä, vaikka ilmainenkin on olemassa. Tässä se toimii katkeamatta. Keskusta-asumisen etuja!

The heinrich manouver

Kun työkseen kirjoittaa, ei tunnu jäävän voimia tai ajatuksia vapaa-ajan kirjoittamiseen. Eikä minulla sitä paitsi juuri ole vapaa-aikaa. Turussa olin työmatkalla ja siihen sisältyi mukava risteily, joka käväisi Naantalissa asti.

Pari viikkoa sitten kävin ystävän luona Vuosaaressa. Siellä riittää rakennettua kaupunkimaisemaa. Muutin 7 vuotta sitten Vuosaareen ja täytyy sanoa, että nykyään kyseessä on ihan toisenlainen paikka, ei vierailulla tunnista paikaksi, jossa ennen asui. Luontoa sentään löytyy edelleenkin.


Eilen pukeuduin sadetakkiin ja uskaltauduin kaupungille. Sade ja aurinko saivat aikaan sateenkaareen. Espalla oli tyhjää ja hienoa, vaikka viereisellä kadulla valtaajaat juhlivatkin mökänsä tahdissa.

En helt ny karriär

Helsingin Sanomissa oli, männä viikolla muistaakseni, kirjoitus tutkimustuloksesta, jossa oli tutkittu sisarusten älykkyyden välisiä eroja. Tutkimuksen mukaan vanhin sisaruksista on älykkäin eli pärjää parhaiten älykkyystestissä. Hienoa, minä olen vanhin! Nuorimmaisella eli veljelläni on lisäksi älykkyysosamäärä todistetusti 130, joten minunhan pitäisi päästä varsin hyviin lukemiin. Kyseisessä tutkimuksessa vanhimmat pääsivät tosin keskimäärin vain lukemaan 103 ja nuorimmat jäivät alle sadan. Näissä duuneissa älykkyydellä on väliä. Siitä suorastaan kilpaillaan ja sitä yritetään todistella duunien lisäksi kahvipöytä- ja baarikeskusteluissa.

Yksi hyvä tapa osoittaa älykkyyttään ja erinomaisuuttaan on pääsy konferensseihin. Löysin taas yhden johon haluan päästä, vaikka paperin kirjoittaminen Turun kansainväliseen työpajaankin on vielä kesken. Pahasti. Onneksi Manchester on jo paketissa eikä minun pitäisi joutua siellä esiintymäänkään.

Tänään menen kuitenkin Turkuun. En töihin vaan juhlimaan. Olan takaa!

Let the journey begin

Töissä ei ole lisäkseni juuri ketään muista vakituisemmin täällä työskentelevistä. Kesäloma on vienyt muut paitsi aloittelevat graduntekijät ja meidät kurjat akateemisen uran aloittajat. Jatko-opiskelijoista osa ei malta pitää lomaa... Välillä meidän aloittavien jatko-opiskelijoiden kesken tuntuukin olevan kauhea kilpailu, välillä tunnutaan olevan samassa veneessä. Kauheinta oli odotella tuloksia opiskelijavalinnasta, silloin joka puolella spekuloitiin kenellä on parhaat mahdollisuudet päästä sisään ja kuka jää rannalle ruikuttamaan. Onneksi minä en jäänyt!

Menestymisen tarve on täällä niin kova, että hommia saa tehdä niska limassa. Vai olenko se muuten sittenkin minä, jolla on kova tarve menestyä? Joka tapauksessa muissa kouluissa sisään pääsee ihmisiä, jotka ovat ihan pihalla akateemisesta tutkimuksesta. Täällä moni meistä jatkoon päässeistä on jo julkaissut jotain tai ainakin päässyt konferenssiin esittelemään tutkimuksiaan kuten minä. Perjantaihin mennessä pitää olla ns. full paper kirjoitettuna, jotta pääsen esiintymään työpajassa, johon minun työni hyväksyttiin. Lisäksi laitoin pari tuntia sitten eteenpäin abstraktin, jolla yritän päästä Helsingissä jokusen kuukauden päästä järjestettävään konferenssiin. Olen nuoleskellut yhteyshenkilöä siihen mallin, että saatan päästä jo senkin puolesta. Hymiö.

Ajattelin, että tästä blogista voisi tulla päiväkirja matkastani kohti tohtoriutta. Toisaalta voisin jossain muualla pitää päiväkirjaa edistymisestäni ihan omalla nimelläni, mikä saattaisi olla hyödyllistäkin jatkoa ajatellen.

Kauppatieteiden maisteri

Pääsin sekä ulos että sisään. Olen maisteri ja tuleva tohtori!!! Pitänee hankkia uusia unelmia, vanhoja eletään parhaimmillaan.

Kello 22.15

Jaa-a, pitäisiköhän sitä lähteä kotiin?

Tosi reilua

Alakerran kahvio mainostaa reilua kahvia. Kysyttäessä kuitenkin myöntävät, ettei sitä juuri nyt ole tarjolla. Työpaikalla on vessat remontissa kaikissa kolmessa kerroksessa tukoksen takia. Koko talossa on siis käytössä kaksi naisten ja miesten vessaa ja kaiken lisäksi molemmat vessat ovat sellaisessa paikassa, että saa koko ajan raahata kulkukorttia mukanaan.

Valmistun 3 viikon kuluttua. Viimeisimpien perhetapahtumien takia aijon jättää juhlimatta. Ei kerta kaikkiaan vaan huvita. Ajattelin kyllä kutsua ystäviä koolle epävirallisesti ja tarjota kahvit täällä työpaikalla. Isommat juhlat pidän vasta, jos satun pääsemään jatko-opiskelijaksi. Kilpailu on kovaa, halukkaita on yleensä ollut reilut 20 ja sisälle pääsee kuulemma 5. Kaiken lisäksi haen aineeseen, josta minulla on kursseja suoritettuna huimat 1.

Saa nähdä kuinka se väitöskirja edistyy, periaatteessa sen on jo aluillaan, kun ensimmäinen artikkeli on menossa konferenssiin. Ensimmäinen kurssikin on valmistumisviikolla. Saa nähdä mitä siitä tulee. Ennen kurssia on luettava 25 artikkelia ja kokonaisen viikon kestävän kurssin aikana pitää valmistella ja pitää esitys ensimmäisenä päivänä ilmoitettavasta aiheesta.

Bottega Veneta kevät 2007 Style. com

Tahdon

Vähitellen helpottaa. Pala palalta, yö yöltä, päivä päivältä. Aika sen tekee.

Eilen meinasi kuppi jo läikkyä yli. Palasin töihin jo maanantaina, mutta en juuri ollut toimistossa kokousten ja haastatteluiden takia. Eilen sitten sain kesken päivän kuulla, että samaan työhuoneeseen tulee kolmas osapuoli, josta kaikki paitsi minä tietävät. Minua oltiin jo siirtämässä tämän kesätyöntekijän takia toiseen huoneeseen, kunnes kiukkuisena päätin soittaa työkaverilleni ja kysyä mitä vittua se on selkäni takana järjestellyt. Onneksi soitin, saatiin kunnon riitelyn lisäksi lopulta paikkani työhuoneessani takaisin. Kysessä oli loppujen lopuksi kesätyöntekijän vierailu huoneessamme satunnaisesti ja yksi maailman rikkinäisimmistä puhelimista. Muistattehan sen hauskan leikin lapsuudesta?

Asuntoni omistaja on osoittautunut erittäin mukavaksi tyypiksi, jonka kanssa asioita on ilo hoitaa. Varmaa on jo ainakin se, että remontin jälkeen asuntoon voi muuttaa takaisin. Remontista en vielä tiedä mitään, mutta remontti onkin ärsyttävän isännöitsijän hoidettavana. Harmittaa kyllä, jos en voi asua siinä Kaivarin kupeessa kesällä.

Työtilanteen piti olla auki kesäkuun loppuun, jolloin sopimus umpeutuu. Sain kuitenkin eilen kuulla saavani jäädä tähän koko projektin ajaksi eli yhteensä kahdeksi vuodeksi. Senkin jälkeen jatkoa riittänee. Olen saanut niin ylistävää palautetta että ihan posket punoittavat. Olen kuulemma suorastaan hämmästyttänyt pomoni kyvyilläni ja antanut heille enemmän kun he osasivat odottaa tehtävään palkattavalta. Juuri tuollaista palautetta sitä unelmissaan saa siitä unelmatyöstänsä. En olisi uskonut todellisuuden yltävän samalle tasolle.

Kyllä tässä positiivisia tapahtumia ja uutisia jo kaivattiinkin kaiken kauhun keskellä.

Protect me from what I want

Sain palautetta gradusta. Muuta ei tarvitse korjata ennen painoa kuin kijoitusvirrhetä. Tiesin niitä jääneen työhön, koska minun oli kerta kaikkiaan vaan pakko päästää irti gradusta heti kun viimeinen lause oli kirjoitettu. Maanantain tentistä en tiedä, mutta tiistain esitys meni kuulemma loistavasti. Minusta ei todellakaan tuntunut siltä, mutta katsojilta sain hyvää palautetta uskottavuudestani sekä siitä, kuinka hyvin olen perillä työstä, jossa olen ollut vasta 4 kuukautta. Maanantain tentin epätietoisuus stressaa kuitenkin niin paljon, että en osaa nauttia yhtään mistään juuri nyt.

Kotona on lisäksi odottamassa pommi kosteusvaurioiden muodossa, ja nyt mietitään kuka sen maksaa. Toivottavasti en minä, koska syy kosteusvaurioihin on saanut alkunsa edellisten vuokralaisten aikana. Minun tuurillani, ne kuitenkin kiistävät koko homman. AHDISTAA! Eikä edes vähän vaan ihan sairaan paljon ja kovaa ja kunnolla. Tarvinnen asianajajaa.

Huomenna matkustan kuitenkin kotiseudulle ja haen siskon tytön seurakseni. Murusen kanssa menee sitten vapun yli tiistaihin. Siitä tulee mahtavaa!

Slave to the wage

Jeltsin kuoli, ja minä tajusin, että eihän tämä tämmöinen, herranen aika sentään, ole mitään elämää. Pitää herätä ennen kuin se on liian myöhäistä! Pahinta mitä minulle voi tapahtua on se, että minä kuolen ja sittenhän minä en ole täällä sitä enää itkemässä. Olen jo niin pitkään saarnannut, miten pitäisi elää, mutten ole itse ottanut opikseni.

Kiirettä ja työtä. Miten olisi elämää ja aikaa?

Huomenna, huomenna.

Merkitsevyystasolla 0.01%

Tänään olisi SE viimeinen tentti. Laskin ja laskin eilen, mutten ole ollenkaan varma taidoistani. Riittää että läpäisen tentin. Keskiarvoni riittää silti jatko-opintoihin hakuun. Tentti on vasta illalla joten tämä päivä menee tiukassa viimehetkenpaniikissa. Aina välillä lepuutan hermojani tekemällä Hesarin värisudokuja. Voisi ehkä jopa väittää minun olleen hiukan koukussa noihin huumaaviin ympyröihin, kunnes ratkaisin vaikeimmankin eli kuvainnollisen älypää-asteenkin. Kun selvitin tuon haasteen, niin kai minä nyt yhden tilastontentin selvitän. Normaalijakauman standardointihan on ihan pikkujuttu verrattuna punaisten ympyröiden salaperäiseen sijaintiin 9x9 ruudukolla. Kunpa maisteriksi valmistumiseen tarvittaisiin nimenomaan sudokun ratkaisemisen taitoa eikä tilastotiedettä!

Kun olen selvinnyt tentistä pois, läpipäässeenä tai läpäisemättä, on kiire koneen ääreen tekemään huomista esitystä tutkimusaiheestani. Kyseessä on niin sanottu tulikoe, jossa katsotaan osaanko minä esiintyä ja ilmaista itseäni. Aikaisemmin se on mennyt erittäin hyvin, mutta huomenna takana tulee olemaan jo kaksi valvottua yötä, mikä ei ainakaan paranna onnistumisen mahdollisuutta. En kyllä ala laskemaan kuinka paljon se mahtaa alentaa todennäköisyyttä, vaikka se päivän teema onkin.

Mutta pitäkää kaikki kolme lukijaani peukkuja ylhäällä minulle heti 16.00 eteenpäin! Jos en pääsen tentistä läpi niin kaikki kaatuu, koko korttitalo.

Tiktaktiktaktiktak

Koska tiedossa oli erittäin tärkeä tapaaminen Espoossa, lähdin kotoa jo puoli tuntia aikaisemmin kun olisi tarvinnut. Tai niinhän minä luulin. Minun luontani pääsee töihin
- yhdellä ratikalla n.15 min
- kävellen n. 25 min
- kävelyn ja ratikan ja kävelyn yhdistelmällä n.30 min
- kävelyn, metron ja kävelyn yhdistelmällä n.30 min
- ratikan, metron ja kävelyn yhdistelmällä .n. 30 min
- joillain busseilla, joista en ole ottanut selvää ollenkaan

Ideaali tapauksessa pääsee siis 15 minuutissa ovelta ovelle mukavasti ratikassa. Jos se ovelta ovelle kuljettava ratikka ei jostain syystä tule, niin on turha hakeutua keskustaan toisella ratikalla, koska kyseinen ratikka ei lähde keskustasta, jos ei edes täältä lähde. Tänään tämä rakas 3T ei sitten tullut 25 minuuttiin. Kun on odottanut jo reilut 10 minuuttia ei enää ole varaa kokeilla noita muita vaihtoehtoja, vaan on odotettava kärsivällisesti ja toivottava että joskus vielä se 3T tulee. Kun vihdoin pääsin ratikan kyytiin, pysähdyimme joka pysäkillä ja jokaisiin valoihin. Lisäksi olin liikkeellä samaan aikaan Siljasta purkautuvan kaljarallilastin ja lukemattoman hitaan vanhuksen kanssa. Tänään matkaan meni siis noin 2o minuttia ja ratikkaa odotin reilut 20 minuuttia. Nyt ylimääräisestä puolesta tunnista oli kulunut jo 25 minuuttia ja ilo on vasta alkamassa.

Töissähän oli pakko käydä, koska siellä oli tavara, jota tarvitsin kokouksessa Leppävaarassa. Töissä sitten olin kaivamassa esiin aikatauluja, jotka edellisenä päivänä olin printannut näppärästi valmiiksi. Jaaha, ne oli sitten siellä kotona sängyn päällä. Ei kun kannettava kiinni telakkaan ja auki. Tietenkin juuri tänä aamuna oli joku iso päivitys tulossa koneelle ja synkronointi kesti ikuisuuden. Lisäksi siinä kiireessä printtasin vain aikataulun enkä sitä osaa, missä kerrotaan mistä se saatanan bussi oikeasti lähtee! Arvaus Kamppi meni tietenkin mönkään. Siellä sitten huohottaen tietoisena erittäin tiukasta aikataulusta katson ensimmäisen Leppävaaraan menevän bussin ja jippii 110T on juuri lähdössä. Ne, jotka tuntevat Espoon liikennettä ja kyseisen linjan, tietävät jo mihin siinä jouduttiin ja kuinka sen ehtimisen kanssa kävi. 45 minuuttia ja saatanan monta pienen pientä tietä, pysäkkiä ja omakotitaloaluetta myöhemmin olin perillä. Myöhässä ja ilman tarvitsemiani muistiinpanovälineitä, koska ne sitten jäivät sinne työpöydälle, kun kaivoin konetta laukusta ja jouduin ottamaan paperit vähäksi aikaa pois laukusta.

Myöhässä, hengästyneenä ja erittäin kiukkuisena saavuin lounaalle, jolla tapaaminen aloitettiin. Ehdin paikalle juuri ennen pomoani eikä kukaan ollut voinut aloittaa syömistä ennen pomoni ja hänen vieraittensa saapumista. Vittu melkein kaksi tuntia elämästäni luulin myöhästyväni ja olin kuin tulisilla hiilillä kaikissa niissä ajoneuvoissa ja juoksin niiden väliä. Tästä lähtien en välitä enää pätkääkään siitä olenko myöhässä vai ajoissa. Yritän toki olla ajoissa, mutta jos en ole niin en ole!

Moniajoa

Itsekin tajuan, että jotain on tehtävä tälle jatkuvalle stressille ja kiireelle. Viime yönä nukuin 3 tuntia ja nyt juon ja juon kahvia jaksaakseni viimeistellä vielä gradua hiukan ennen painoon viemistä. Olisin nukkunut mielelläni kuusikin tuntia, mutta sänkyyn kaatuminen vain lisäsi graduun ja työhön liittyvää ajatuksenjuoksua, eikä unesta tullut mitään.

Nyt lisään lisäämistäni asioita johtopäätöksiin ja suosituksiin ja samalla mietin kuinka muotoilisin ruotsin aineeni ja kuinka monta tuntia mahdan illalla jaksaa lukea vielä tenttiin. Olen yrittänyt sopia kypsyyskokeesta, mutta tavoittelemani henkilö ei ole paikalla. Kaikkien näiden opiskelussa viettämieni vuosien jälkeen on tuo yksi asia saatava eteenpäin nyt eikä milloinkaan muulloin. Parhaillaan on siis menossa näytös moniajotaidoistani. Ihailijoita minä ja Misu yhtenä moniajokohtaistani. Kirjoitan gradua, bloggaan, chattaan gmaililla, kirjoitan ruotsin ainetta ja näytän siltä kun tekisin töitä. Ei ihan helppoa, mutta musiikkia kuunnellen jaksaa ja ehtii ja pystyy.

Heti ensi viikon jälkeen YRITÄN vähentää kiirettäni ja välillä ihan vaan olla. Ystäviäkin olen lyönyt laimin. Unohdin lauantaiset ystävän syntymäpäivät, joihin olin luvannut mennä. Koskaan ennen en ole onnistunut moista tekemään, enkä todellakaan ole ylpeä tästä kerrasta.

Hanki elämä, hanki elämä, hanki elämä!

Mittatilauskehykset ratkaisevat kaikki ongelmat

... sellaiset tänne, on meinaan raha- ja asuntohuolia. Mahtavaa mainontaa taas kerran työmatkan varrelta. Markkinoinnin ammattilaisena varoittaisin lievästä ylilupaamisesta.

Mahtavia uutisia tuli taas eilen! Minun asuntoni kohdalla putket ovat vuotaneet ja kylppärin, keittiön ja eteisen lattiat on laitettava uusiksi. Todella siistiä! Joku ihmeen hiekka siellä jossain puukerrosten alta täytyy kuivattaa ja siinähän menee kuka tietää kuinka kauan. Tällä hetkellä en edes tiedä voiko asunnossa asua remontin aikana. Arvatkaa vaan ottaako päähän!

Muuten menee edelleen ihan kivasti, jos nyt ei uskomattoman kovaa stressiä ja unettomuutta oteta lukuun. Sillä ei tietenkään ole mitään merkitystä fiiliksen kannalta, että laihdutuskuuri ei ole tuottanut sitten minkäänlaista tulosta. Ei sitten minkäänlaista vaikutusta. Onneksi Uimastadion aukeaa vajaan kuukauden päästä ja minä pääsen taas vesijuoksemaan. Sisähalleissa se ei innostanut, mutta jos taas tänä kesänä innoistuisi juoksemaan allasta edestakaisin, kun työpaikkakin on mukavan lähellä Stadikkaa. Mummo osti joululahjaksi minulle oman vyönkin.

Viikonloppu on taas tuloillaan ja tällä kertaa se tule tuntumaan ihan oikealta lomalta, kun ei tarvitse stressata gradusta, vaan ainoastaan kaikesta muusta. Joka tapauksessa suuntaan Misun luo maalle ottamaan aurinkoa alusvaatteisillani.

Ennen viikonloppua menen kuitenkin edustamaan työpaikkaani messuille. Tässä työssä on sen verran edustusjuttuja, että jakkupuku alkaa tuntua jo melkein omalta asulta. Varsinkin kun sen kanssa on toistaiseksi tullut laitettua Converset.

Viikonloppua lähden viettämään uuden tukan kanssa. Eilen menivät kertakaikkiaan hermot ja kampaaja lupasi hätäapua jo huomiseksi. Kevät tulee minunkin päähäni. Tämä tukka on kamala ja ihan liian pitkä minun makuuni.

Ja mitvit? bloggerini on suomenkielinen! Enhän minä nyt osaa käyttää tätä ollenkaan.

Tekemisen puutetta

Apua, nyt minä en tiedä mitä tekisin täällä töissä, kun ei ole gradua näpyteltävänä! Olen aloittanut jo ainakin 10 hommaa, mutta missään niistä ei ole mennyt 10 minuuttia kauempaa. Olen siivonnut kaikki ylimääräiset paperit pois pöydiltä lojuamasta, kaikki gradupaperit kierrätykseen tai kaapin takimmaiseen nurkkaan ja lajitellut kirjat aakkosjärjestykseen. Olen hankkinut lisää haastatteluja, kirjannut ylös mahdollisen väikkäriaiheeni ja yrittänyt lisätä kohtia erääseen tutkimussuunnitelmaan. Olen jopa kävellyt keskustaan ostamaan itselleni välipalaa ja silti, silti, kello on vasta 14.00. Yleensä pääsen lähtemään täältä aikaisintaan kuudelta ja nyt en tiedä mitä keksisin, jotta voisin olla täällä edes neljään.

Taitaa olla ihan pakko ottaa koulukirja esille ja lukea reilun kuukauden päästä olevaan tentiin...

Polku

Kaksi vuorokautta ja sitten se on ohi! Kaksikaksikaksikaksi vuorokautta ja sitten on gradu palautettu! Proffalle on yksi vitun hailee milloin työni palautan, mutta itselleni lupasin alunperin kolme vuorokautta ja yksi meni jo. Kaksi vuorokautta tiukkaa vääntöä on edessä, mutta jos nuori mies seisoo valvomatta vaikka päällään viisi vuorokautta, niin kyllä minä nyt kahteen vuorokauteen pystyn istuen.

Muutenkin menee niin hyvin, että suorastaan pelottaa romahdusta odotellessa. Muistan niin kirkkaasti, kuinka eräänä iltana vuosia sitten pesin illalla kasvojani ja katsoin peiliin ihmetellen, kuinka minä olen ansainnut olla näin onnellinen. Kun palaan mielikuvissani siihen hetkeen, näen kuinka vasemmalta rysähtää nyrkki suoraan päin pläsiä ja ääni taustalla kysyy nauraen, vieläkö hymyilyttää. Nyt pesen kasvoni, katson peiliin, ihmettelen kuka minua katsoo vastaan ja menen sänkyyni, jossa kukaan ei odota minua lämpimänä. Toivon nukahtavani pian, sillä yön jälkeen seuraa aamu ja uudet velvollisuudet, jotka saavat minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja ehjäksi ihmiseksi.

Olisin minä helpommallakin voinut päästä elämässäni, mutta turha sitä on jäädä itkemään. Jos on monella ollut helpompaa, niin on monella ollut vaikeampaakin. Elämä on sitä paitsi polku, jossa jokaisessa risteyksessä tehdyt valinnat ovet tuoneet tähän. Minä rakastan olla tässä ja nyt.

Ny när jag äntligen är här, så ska jag stanna kvar i min värld.

Up&Date klo. 20.52
Uskomatonta, 63 sivua gradustani on täysin valmiina. Parisenkymmentä pitää vielä käydä läpi ja 5 -10 sivua kirjoittaa. Aikataulussa ollaan. Olen ansainnut iltakävelyn ja pullon kolajuomaa.

Kunpa olisin sinä

Kun takana on jo 11 ja puoli tuntia työpaikalla istumista ja edessä vielä jokunen tunti, voisi hyvinkin kuvitella olevansa se kaupan kassa, jonka työtunnit harvemmin venyvät yli kuuden tunnin. Perhanan kunnianhimo, kaikille ne sitä ovatkin jakaneet! Olen minä ollut kaupan kassanakin ja olisi perhana vie pitänyt pysyä siellä. Nyt se on myöhäistä, oravanpyörässä ollaan ja täältä ei lähdetä kun molemmat jalat haudassa. Minun aikanani kun tuskin enää on olemassa mitään elättävää eläkesysteemiä, edes sellaista kummoista kuin on näinä päivinä.

Tietenkin voisi olla kasakaupalla kunnianhimoa, mutta erittäin pienellä lusikalla lahjoitettua taitoa. Ilmeisesti sitä taitoakin löytyy minulta, kun täällä haluavat edelleen pitää.

Ei siinä, että minua kukaan kotona kaipaisi. Kyllä ne kukat yhden illan kastelematta ja ilman jutteluseuraa pärjäävät. Minä vain kaipaisin hiukan lepoa. Tätä tahtia on jatkunut enemmän tai vähemmän näin kiihkeästi koko kevät.

Oma sänky on kyllä parasta. Ja tyyny. Voi, pehmoisesta ja lämpimästä peitosta puhumattakaan!

Luokkaretkellä

Silloin sitä saattaakin luulla olevansa joku, kun entinen kotikaupunki kirjeitse alkaa kosia palaamaan kotiin Saimaan rannalle. Eikä sekään, että vetää kokousta, johon tulee kahdelta tasolta pomoja kuuntelemaan ja saamaan tietoa, joka talosta löytyy vain minulta, ollenkaan auta laskeutumista täältä pilvistä. Pilvistä ja pilvistä, ei tällä massalla niin korkealle pääse. Joka keväinen laihdutusrumba olisi taas aloitettava. Kaikessa muussa näytän onnistuvan ainakin omia odotuksia paremmin, mutta tässä projektissa veikkaan epäonnistuvani kunnolla. Tarkoitan huonolla kunnolla tietenkin.

Viikonloppu kotiseudulla oli ihan tarpeeksi Saimaan rantaa minulle. Siskontytön kanssa hiekkalaatikolla kotiäitien seurassa vietetyt tunnit kyllä vahvistivat näkemystäni siitä, että tämä uravaihtoehto sopii minulle. Kotiäitiys on todella hieno asia kun on lapsia, mutta ei se vain ole minua varten. Yksi äideistä oli kanssani saman ikäinen ja tehnyt elämässään puolitoista vuotta töitä ja lapset olivat kolme- ja puolivuotiaat. Minä olin tehnyt töitä kaksi vuotta jo 20-vuotiaana, vaikka olin ollut lukiossakin. Minä kuitenkin ymmärsin niitä paremmin kuin ne minua. Helsingissä asuva tuleva tohtori, oli niille jotain aivan käsittämätöntä. Ihmisillä on niin ärsyttävän vahvat ennakkoluulot tietyssä ammatissa olevista tai tietyn määrän opiskelleista. Hei, me ollaan ihan tavallisia ihmisiä!

Minä ainakin olen. Joudun esimerkiksi edelleen käymään vessassa.