keskiviikko 27. kesäkuuta 2007

Only happy when it rains

Olen sinkku, vapaa ja huoleton. En ole vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestäni ja ratkaisuni vaikuttavat vain omaan elämääni. Mahtavaa, juuri näin haluan asioiden olevan. Mutta, mutta... Tietenkään asiat eivät ole niin yksinkertaisia. Seuraa tarina.

Kaikkihan tietävät kämppikseni, sen uskomattoman yksikertaisen olion, joka on siirtänyt itsensä Suomeen Portugalista itsenäistyäkseen ja löytääkseen tarkoituksen elämälleen. Kaksi viikkoa sitten kämppikseni irtisanoi vuokrasopimuksen ja sanoi muuttavansa pois remontin riivaamasta asunnosta. Minua asia ei huolettanut olenkaan. Päinvastoin, nyt saisin olla rauhassa yksin ja olisin pakotettu etsimään itselleni uutta pidempiaikaista asumisratkaisua. Ajattelin asua tuossa yksin syyskuun loppuun asti ja sitten mennä kolmeksi kuukaudeksi kaverin kämppään, kun hän itse on perheineen Amerikassa. Suunnitelmat alkoivat tuntua aika hyviltä ja Igglosta oli jo kämppiä korvakerkitty.

Kaikki oli siis hyvin suunniteltu ja minä tyytyväinen, kunnes eilen illalla... Niin eilen illalla, kämppikseni tuli kotiin kahdeksalta. Itkien. Voidaanko me jutella? Meidän täytyy jutella. Minusta meillä ei ollut mitään puhuttavaa, sillä hän oli muuttamassa pois lauantaina ja minä lähdössä perjantaina kotiseudulle. Koska en ole niin tunteeton kuin haluaisin, sammutin television ja tein tilaa sohvalla. Niin käsittämätöntä kun se onkin, ei tyypillä olekaan mitään asuntoa, johon muuttaa. Minä ihan varta vasten tarjosin sille pari päivää miettimisaikaa ja kysyin onko sillä varmasti asunto johon muuttaa. En tarvitse aikaa, on asunto. Ei ollut.

Niinpä niin, tilanne on nyt kuitenkin se, että jos minä en muuta omia suunnitelmiani ja ota sitä takaisin kanssani asumaan, niin sen on muutettava takaisin vanhempiensa luo Portugaliin, jossa sillä ei ole töitä. Täällä sillä olisi töitä, mutta ei asuntoa. Käytännössä minä siis joudun ratkaisemaan ja päättämään sen kohtalosta ja tulevaisuudesta. Itsehän se teki aikanaan päätöksensä pois muuttamisesta, mutta nyt se on siirtynyt minulle. Aika epäreilua minusta. Aika vitun epäreilua! Minä olen vapaa ja aikuinen, jonka pitäisi olla vastuussa vain itsestään.

Kuinka minulla nyt voi olla käsissäni melkein tuntemattoman ihmisen tulevaisuus?

maanantai 25. kesäkuuta 2007

Kauppatieteiden maisteri

Pääsin sekä ulos että sisään. Olen maisteri ja tuleva tohtori!!! Pitänee hankkia uusia unelmia, vanhoja eletään parhaimmillaan.

maanantai 28. toukokuuta 2007

I'm done

Se on nyt sitten siinä. Maisteritutkinto nimittäin. Enää ei tarvitse kuin odotella varsinaista valmistumispäivää. Enpä olisi uskonut, että se perhana joskus loppuu ja uurastaminen sen eteen tulee tiensä päähän. Luulin myös, että olisin iloisempi ja helpottuneempi tämän hetken vihdonkin koittaessa. Olen jo siirtänyt ajatukset seuraavaan etappiin ja stressaan sen puolesta. Nähtävästi kuulun siihen tulevaisuudessa elävään ihmistyyppiin. Olen ahne. Haluan aina vain enemmän, tai ehkä asian voisi tulkita niin, että olen julma itselleni, vaadin jatkuvasti enemmän.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että joudun tänä kesänä keskittymään töiden lisäksi ainoastaan lomailuun ja nauttimiseen. Suunniteltiin tänään lounaalla jo Misun kanssa hiukan parin seuraavan viikonlopun tapahtumia. Ensi viikonloppuna suuntana voisi olla Hanko ja seuraavana Turku. Kolmas viikonloppu on valmistujaiset. Valmistujaiskemuja ei oikeastaan edes huvittaisi pitää, mutta hiukan tulee ystävien puolelta painetta järjestää kunnon kemut. Kun remontti näyttää riitelyjen takia viivästyvän, niin juhlatilakin Helsingin keskustasta löytyisi ihan omasta takaa.

Sitten pari asiaa, jotka eivät liity edelliseen mitenkään, mutta ovat mainitsemisen arvoisia. Ensinnäkin lauantain kaatosateessa raahauduin lähistöllä sijaitsevaan butiikkiin, jossa myydään kalliita vaatteita pienellä alennuksella. Jätin hienotunteisesti sateenvarjoni eteiseen, jossa oli monta muutakin sateenvarjoa. Kun olin lähdössä pois, huomasin jonkun varastaneen sateenvarjoni. Ajatelkaa, kuinka itsekkäitä paskiaisia ihmiset voivat olla! Ja minä ihan takuuvarmasti olin paikan köyhin asiakas, niin että rikkaamman piti sitten se sadevarjokin minulta viedä. Onneksi olin kotikulmilla, joten kipäisin kotoa hakemaan toisen. Vituttihan tuo röyhkeys. Eilen taas löysin raitiovaunusta istuinten väliin tungetun stiletin. Vein sen kuskille, joka heti otti yhteyttä keskukseen ja ilmoitti sen edellisellä pysäkillä poistetun riehujan jättäneen omaisuuttaan vaunuun. Auts, tuli heti mieleen mitä siellä ratikassa olisi edellisellä pysäkillä voinut käydä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2007

Kello 22.15

Jaa-a, pitäisiköhän sitä lähteä kotiin?

Tosi reilua

Alakerran kahvio mainostaa reilua kahvia. Kysyttäessä kuitenkin myöntävät, ettei sitä juuri nyt ole tarjolla. Työpaikalla on vessat remontissa kaikissa kolmessa kerroksessa tukoksen takia. Koko talossa on siis käytössä kaksi naisten ja miesten vessaa ja kaiken lisäksi molemmat vessat ovat sellaisessa paikassa, että saa koko ajan raahata kulkukorttia mukanaan.

Valmistun 3 viikon kuluttua. Viimeisimpien perhetapahtumien takia aijon jättää juhlimatta. Ei kerta kaikkiaan vaan huvita. Ajattelin kyllä kutsua ystäviä koolle epävirallisesti ja tarjota kahvit täällä työpaikalla. Isommat juhlat pidän vasta, jos satun pääsemään jatko-opiskelijaksi. Kilpailu on kovaa, halukkaita on yleensä ollut reilut 20 ja sisälle pääsee kuulemma 5. Kaiken lisäksi haen aineeseen, josta minulla on kursseja suoritettuna huimat 1.

Saa nähdä kuinka se väitöskirja edistyy, periaatteessa sen on jo aluillaan, kun ensimmäinen artikkeli on menossa konferenssiin. Ensimmäinen kurssikin on valmistumisviikolla. Saa nähdä mitä siitä tulee. Ennen kurssia on luettava 25 artikkelia ja kokonaisen viikon kestävän kurssin aikana pitää valmistella ja pitää esitys ensimmäisenä päivänä ilmoitettavasta aiheesta.


Bottega Veneta kevät 2007 Style. com

maanantai 21. toukokuuta 2007

Tämä tietää sotaa!

Asuntoremontti on mennyt ihan ihmeelliseksi riidaksi, ja minä olen sopivasti siinä välissä. Isännöitsijä syyttä sekä minua että asunnon edellistä asukasta eli varsinaista vuokraajaa kataliksi ihmisiksi, jotka ovat tahallisella toiminnallaan saaneet ongelmat aikaan. Ensin syytettiin ainoastaan välinpitämättömyydestä ja nyt tahallisuudesta. Asunnon varsinainen vuokralainen on saanut todellista lokaa niskaansa. Minä taas olen talonmiehen mielestä todella epäilyttävä tyyppi, kun minulta kesti avata ovi, kun ovikello soi kesken suihkun. Taisin siis olla kirveen kanssa rikkomassa kotiani, kun talonmies yllätti. En sitten voinut heti avata, kun piti se kirves piilottaa. Kaiken lisäksi kotonani on käyty ilman minkäänlaista ilmoitusta käynnistä saati sitten mitään ilmoitusta siitä, että tulossa ollaan. Minua ei tietenkään ole haluttu paikalle, kun vakuutusyhtiö on tullut tarkastamaan asunnon tilannetta. Minähän olisin vaikka voinut kertoa totuuden ja sehän ei selvästikään sovi isännöitsijän suunnitelmiin.

Isännöitsijä ja talonmies käyttäyttyvät todella hämärästi! Eivät vaan tiedä keille ovat alkaneet vittuilemaan. Jos maailmassa mitään oikeutta on, niin minähän haen sen vaikka alta kiven ja kannon suojakseni. Aloitan siitä, että kotonani on käyty ilmoittamatta. Lisäsi asunnon omistajalla on mainetta ja mammonaa sekä asianajajia palveluksessaan. Päävuokralainen puolestaan on tehnyt elämäntyönsä vakuutusalalla. Katsotaan, katsotaan.

perjantai 11. toukokuuta 2007

We are family

Gradu on kansien välissä ja lopullisessa tarkastuksessa. Säästääkseni 33 euroa, päätin printata graduni itse. Arvaatte varmaan? Lopulta, kahden tunnin aherruksen jälkeen, se kuitenkin onnistui ja nyt en ajattele mokomaa enää koskaan. Paitsi palauttaessani sen ensi viikolla myös tukisäätiölle, joka ystävällisesta tuki graduni vääntämistä 500 eurolla. Tukisäätiö antoi apurahaa myös tänä vuonna, tällä kertaa kokonaiset 1200 euroa. Sillä rahalla lähden alkusyksystä Englantiin.

Ystävä muuttaa syksyksi Amerikkaan, joten taidan pudottaa maan pois kieltolistaltani vähäksi aikaa ja mennä vierailulle rakkaan New Yorkini kautta. Kesälomaa rapsahti kokonaiset 4 päivää, enkä sitten millään osaa päättää milloin ruhtinaallisen lomani pitäisin. Rahatilanne ei vaikuta niin hyvältä että voisin lähteä kovinkaan pitkälle. Ruotsiin sentään menen loppukesästä, mutta siihen lomapäiviäni käytä.

Tänään lähden kotikaupunkiin katsomaan veljeäni. Euroviisuhulinat jäävät siis eilisiin Ville Pusan ja kahden hiphopparin keikkoihin. Ei se mitään, en minua juuri juhlitakaan.
  One love, one blood
One life, you got to do what you should
One life, with each other
Sisters, brothers
One life, but we're not the same
We get to carry each other, carry each other
(U2, one)


torstai 10. toukokuuta 2007

Tahdon

Vähitellen helpottaa. Pala palalta, yö yöltä, päivä päivältä. Aika sen tekee.

Eilen meinasi kuppi jo läikkyä yli. Palasin töihin jo maanantaina, mutta en juuri ollut toimistossa kokousten ja haastatteluiden takia. Eilen sitten sain kesken päivän kuulla, että samaan työhuoneeseen tulee kolmas osapuoli, josta kaikki paitsi minä tietävät. Minua oltiin jo siirtämässä tämän kesätyöntekijän takia toiseen huoneeseen, kunnes kiukkuisena päätin soittaa työkaverilleni ja kysyä mitä vittua se on selkäni takana järjestellyt. Onneksi soitin, saatiin kunnon riitelyn lisäksi lopulta paikkani työhuoneessani takaisin. Kysessä oli loppujen lopuksi kesätyöntekijän vierailu huoneessamme satunnaisesti ja yksi maailman rikkinäisimmistä puhelimista. Muistattehan sen hauskan leikin lapsuudesta?

Asuntoni omistaja on osoittautunut erittäin mukavaksi tyypiksi, jonka kanssa asioita on ilo hoitaa. Varmaa on jo ainakin se, että remontin jälkeen asuntoon voi muuttaa takaisin. Remontista en vielä tiedä mitään, mutta remontti onkin ärsyttävän isännöitsijän hoidettavana. Harmittaa kyllä, jos en voi asua siinä Kaivarin kupeessa kesällä.

Työtilanteen piti olla auki kesäkuun loppuun, jolloin sopimus umpeutuu. Sain kuitenkin eilen kuulla saavani jäädä tähän koko projektin ajaksi eli yhteensä kahdeksi vuodeksi. Senkin jälkeen jatkoa riittänee. Olen saanut niin ylistävää palautetta että ihan posket punoittavat. Olen kuulemma suorastaan hämmästyttänyt pomoni kyvyilläni ja antanut heille enemmän kun he osasivat odottaa tehtävään palkattavalta. Juuri tuollaista palautetta sitä unelmissaan saa siitä unelmatyöstänsä. En olisi uskonut todellisuuden yltävän samalle tasolle.

Kyllä tässä positiivisia tapahtumia ja uutisia jo kaivattiinkin kaiken kauhun keskellä.


maanantai 7. toukokuuta 2007

Anteeksi, minun täytyy kiljua ja huutaa juuri nyt

Helppoa ei ole, se on myönnettävä. Aluksi päässä pyöri yksi ja sama ajatus, mutta nyt väliin hyppäävät aina silloin tällöin omat huolet sekunnin sadasosaksi. Perhettä kohdannut tragedia osui suorastaan kirjaimellisesti pikkuveljeen, ironialla ei tässä ole sijaa. Mikä maailmassa voisi olla kamalampi ajatus kuin se, että menettää pikkuveljensä? Niin, ei mikään näin lapsettomalle ihmiselle. Minä olen jokusta senttiä ja jokusta minuuttia vailla pikkuveljeäni. Niin pienestä se oli kiinni ja nyt on alkanut toisenlainen taistelu. Syyllinen on neljän seinän sisällä, mutta se täytyy vielä saada pidettyä siellä. Pikkuveli pitää saada kuntoon. Oma pää pitää saada toimintakuntoon.

Muita asioita? No, eipä niitä ole. Asuntoa olen edelleen vailla, mutta siinähän olen. Viime kädessä luotan ystäviin tai lämpimiin kesäöihin. En jaksa nyt muuta.

torstai 3. toukokuuta 2007

Forgive not forget


Perhettä kohdannut tragedia piti kotiseudulla keskiviikon ja pitänee minut kotona työskentelemässä tämän viikon. Viikonloppuohjelmaakaan ei tarvitse miettiä vähään aikaan, se on kotiseutu joka kutsuu. Eipä juuri asuntoasiat hetkauta. Yhtään.

(Jonna 7v. 2004)

lauantai 28. huhtikuuta 2007

Verkligen

Jos muidenkin elämä on tälläistä vaikeudesta toiseen juoksua, niin täytyy ihmetellä, kuinka ihmiset jaksavat. Minä en ainakaan enää millään jaksaisi. Nyt on menossa asunto alta ja mahdollisesti jopa reilulla kolmen viikon aikataululla. Asunnon vuokraaja ja omistaja eivät ole minua ja kämppistäni tästä ajamassa, mutta taloyhtiöllä on kiire remontoida. Remontin aikana täällä ei voi asua. Siis oikeasti! Missä on se kuuluisa vaikeuksista voittoon? Tässä on selvitty selkäleikkauksista, jättämisestä, rakkaiden sukulaisten yllättävistä kuolemista ja isän sydänkohtauksesta eikä helpotusta ole odotettavissa. Minusta tämä ei ole kovinkaan reilua!

Onhan niitä hyviäkin asioita. Yksi niistä katsoo olohuoneessa lastenohjelmaa ja syö siskoni itse tekemää munkkia. Toinen hyvä asia on reilu matka-apuraha, jonka ovat näköjään eilen myöntäneet. Se ei ole ollenkaan hullumpi juttu.

Kohta lähdemme Ateneumiin, lauantaisin kello 12.00 lapsia kierrättävät taikajänikset. Annantalolla puolestaan on teatterifestivaali ja sinne on kiire Ateneumin jälkeen. Huomenna vuorossa on Heureka, maanantaina Korkeasaari ja elokuvat ja tiistaina ennen kotimatkaa vielä jotain mukavaa ja erikoista. Ennen tiistaita ei ole murheita, keskiviikkona vasta katsotaan totuutta silmiin.

torstai 26. huhtikuuta 2007

Protect me from what I want

Sain palautetta gradusta. Muuta ei tarvitse korjata ennen painoa kuin kijoitusvirrhetä. Tiesin niitä jääneen työhön, koska minun oli kerta kaikkiaan vaan pakko päästää irti gradusta heti kun viimeinen lause oli kirjoitettu. Maanantain tentistä en tiedä, mutta tiistain esitys meni kuulemma loistavasti. Minusta ei todellakaan tuntunut siltä, mutta katsojilta sain hyvää palautetta uskottavuudestani sekä siitä, kuinka hyvin olen perillä työstä, jossa olen ollut vasta 4 kuukautta. Maanantain tentin epätietoisuus stressaa kuitenkin niin paljon, että en osaa nauttia yhtään mistään juuri nyt.

Kotona on lisäksi odottamassa pommi kosteusvaurioiden muodossa, ja nyt mietitään kuka sen maksaa. Toivottavasti en minä, koska syy kosteusvaurioihin on saanut alkunsa edellisten vuokralaisten aikana. Minun tuurillani, ne kuitenkin kiistävät koko homman. AHDISTAA! Eikä edes vähän vaan ihan sairaan paljon ja kovaa ja kunnolla. Tarvinnen asianajajaa.

Huomenna matkustan kuitenkin kotiseudulle ja haen siskon tytön seurakseni. Murusen kanssa menee sitten vapun yli tiistaihin. Siitä tulee mahtavaa!

maanantai 23. huhtikuuta 2007

Slave to the wage

Jeltsin kuoli, ja minä tajusin, että eihän tämä tämmöinen, herranen aika sentään, ole mitään elämää. Pitää herätä ennen kuin se on liian myöhäistä! Pahinta mitä minulle voi tapahtua on se, että minä kuolen ja sittenhän minä en ole täällä sitä enää itkemässä. Olen jo niin pitkään saarnannut, miten pitäisi elää, mutten ole itse ottanut opikseni.

Kiirettä ja työtä. Miten olisi elämää ja aikaa?


Huomenna, huomenna.

Merkitsevyystasolla 0.01%

Tänään olisi SE viimeinen tentti. Laskin ja laskin eilen, mutten ole ollenkaan varma taidoistani. Riittää että läpäisen tentin. Keskiarvoni riittää silti jatko-opintoihin hakuun. Tentti on vasta illalla joten tämä päivä menee tiukassa viimehetkenpaniikissa. Aina välillä lepuutan hermojani tekemällä Hesarin värisudokuja. Voisi ehkä jopa väittää minun olleen hiukan koukussa noihin huumaaviin ympyröihin, kunnes ratkaisin vaikeimmankin eli kuvainnollisen älypää-asteenkin. Kun selvitin tuon haasteen, niin kai minä nyt yhden tilastontentin selvitän. Normaalijakauman standardointihan on ihan pikkujuttu verrattuna punaisten ympyröiden salaperäiseen sijaintiin 9x9 ruudukolla. Kunpa maisteriksi valmistumiseen tarvittaisiin nimenomaan sudokun ratkaisemisen taitoa eikä tilastotiedettä!

Kun olen selvinnyt tentistä pois, läpipäässeenä tai läpäisemättä, on kiire koneen ääreen tekemään huomista esitystä tutkimusaiheestani. Kyseessä on niin sanottu tulikoe, jossa katsotaan osaanko minä esiintyä ja ilmaista itseäni. Aikaisemmin se on mennyt erittäin hyvin, mutta huomenna takana tulee olemaan jo kaksi valvottua yötä, mikä ei ainakaan paranna onnistumisen mahdollisuutta. En kyllä ala laskemaan kuinka paljon se mahtaa alentaa todennäköisyyttä, vaikka se päivän teema onkin.

Mutta pitäkää kaikki kolme lukijaani peukkuja ylhäällä minulle heti 16.00 eteenpäin! Jos en pääsen tentistä läpi niin kaikki kaatuu, koko korttitalo.

lauantai 21. huhtikuuta 2007

Sammakoita suun täydeltä

Gyneni sanoi ymmärtävänsä hyvin ettei kukaan halua näyttää siltä kun minä näytän, ja ymmärsi että olen kovin toivoton itseni kanssa. No jaa, minä kyllä luulin olevani ihan onnellinen ja melkoisen tasapainoinenkin nykyään, mutta ilmeisesti en ole, sillä se ei tällä elopainolla ole kuulemma mahdollista. Niin että nyt on taas itsetunto koholla ja fiilikset todella hyvät! Minä en ole mitään muuta kuin painoni ja se ei vastaa ihannetta, joten turha on kuvitella olevansa onnellinen kun tekee unelmiensa työtä ja pärjää siinä hyvin, elättää itsensä, on harratuksia, on ystäviä ja rakastava perhe.

Toisarvoista!

Jos minulla sattuisi olemaan mitään ihmisarvoa jos tämän näköistä ihmistä kannattaisi koristella, niin olisipa kivat kengät.

Kaikkea sitä. Perkele!


I'm on sinking sand
Gravity

No escaping gravity

Gravity
No escaping... not for free

I fall down... hit the ground

Make a heavy sound

Every time you seem to come around


I'll describe the way I feel

You're my new Achilles heel

Placebo, Special K

torstai 19. huhtikuuta 2007

Se on siinä!

Nyt se sitten on sisällä! Paljon on mahtunut gradun alun ja valmiiksi saamisen väliin, mutta sain kuin sainkin sen irti itsestäni. Kunhan maanantaina pääsen vielä läpi viimeisestä tentistä, on maisterin paperit vihdoin byrokratiaa vaille valmiit. Huh, opiskelun aloittamisen ja valmistumisen väliin sitä vasta onkin elämää mahtunut. Valitettavasti enemmän huonoa kuin hyvää, mutta koko ajan mennään parempaan päin, joten jätän itkut itkemättä. Unelmani saattaa sitä paitsi toteutua tänä vuonna ja se on enemmän kun uskalsin kohdalleni toivoa, unelmoin vain.

Jos en kuollakseni pelkäisi kaiken kaatuvan siihen maanantain tenttiin, olisin nyt onnellinen ja kerrankin ylpeä itsestäni! Olisin. Kerrankin.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2007

Tiktaktiktaktiktak

Koska tiedossa oli erittäin tärkeä tapaaminen Espoossa, lähdin kotoa jo puoli tuntia aikaisemmin kun olisi tarvinnut. Tai niinhän minä luulin. Minun luontani pääsee töihin
- yhdellä ratikalla n.15 min
- kävellen n. 25 min
- kävelyn ja ratikan ja kävelyn yhdistelmällä n.30 min
- kävelyn, metron ja kävelyn yhdistelmällä n.30 min
- ratikan, metron ja kävelyn yhdistelmällä .n. 30 min
- joillain busseilla, joista en ole ottanut selvää ollenkaan

Ideaali tapauksessa pääsee siis 15 minuutissa ovelta ovelle mukavasti ratikassa. Jos se ovelta ovelle kuljettava ratikka ei jostain syystä tule, niin on turha hakeutua keskustaan toisella ratikalla, koska kyseinen ratikka ei lähde keskustasta, jos ei edes täältä lähde. Tänään tämä rakas 3T ei sitten tullut 25 minuuttiin. Kun on odottanut jo reilut 10 minuuttia ei enää ole varaa kokeilla noita muita vaihtoehtoja, vaan on odotettava kärsivällisesti ja toivottava että joskus vielä se 3T tulee. Kun vihdoin pääsin ratikan kyytiin, pysähdyimme joka pysäkillä ja jokaisiin valoihin. Lisäksi olin liikkeellä samaan aikaan Siljasta purkautuvan kaljarallilastin ja lukemattoman hitaan vanhuksen kanssa. Tänään matkaan meni siis noin 2o minuttia ja ratikkaa odotin reilut 20 minuuttia. Nyt ylimääräisestä puolesta tunnista oli kulunut jo 25 minuuttia ja ilo on vasta alkamassa.

Töissähän oli pakko käydä, koska siellä oli tavara, jota tarvitsin kokouksessa Leppävaarassa. Töissä sitten olin kaivamassa esiin aikatauluja, jotka edellisenä päivänä olin printannut näppärästi valmiiksi. Jaaha, ne oli sitten siellä kotona sängyn päällä. Ei kun kannettava kiinni telakkaan ja auki. Tietenkin juuri tänä aamuna oli joku iso päivitys tulossa koneelle ja synkronointi kesti ikuisuuden. Lisäksi siinä kiireessä printtasin vain aikataulun enkä sitä osaa, missä kerrotaan mistä se saatanan bussi oikeasti lähtee! Arvaus Kamppi meni tietenkin mönkään. Siellä sitten huohottaen tietoisena erittäin tiukasta aikataulusta katson ensimmäisen Leppävaaraan menevän bussin ja jippii 110T on juuri lähdössä. Ne, jotka tuntevat Espoon liikennettä ja kyseisen linjan, tietävät jo mihin siinä jouduttiin ja kuinka sen ehtimisen kanssa kävi. 45 minuuttia ja saatanan monta pienen pientä tietä, pysäkkiä ja omakotitaloaluetta myöhemmin olin perillä. Myöhässä ja ilman tarvitsemiani muistiinpanovälineitä, koska ne sitten jäivät sinne työpöydälle, kun kaivoin konetta laukusta ja jouduin ottamaan paperit vähäksi aikaa pois laukusta.

Myöhässä, hengästyneenä ja erittäin kiukkuisena saavuin lounaalle, jolla tapaaminen aloitettiin. Ehdin paikalle juuri ennen pomoani eikä kukaan ollut voinut aloittaa syömistä ennen pomoni ja hänen vieraittensa saapumista. Vittu melkein kaksi tuntia elämästäni luulin myöhästyväni ja olin kuin tulisilla hiilillä kaikissa niissä ajoneuvoissa ja juoksin niiden väliä. Tästä lähtien en välitä enää pätkääkään siitä olenko myöhässä vai ajoissa. Yritän toki olla ajoissa, mutta jos en ole niin en ole!

tiistai 17. huhtikuuta 2007

Ylläripylläri

Suomeen saatiin Yllätysministeri, näin uutisoi jompikumpi päivän roskalehdistä. Hienoa, odotan jännityksellä mitä sen toimenkuvaan kuluu. Eivät varmaan kerro etukäteen, eihän se muuten olisi yllätys. Se taasen ei yllättänyt ollenkaan, että ministereiksi valittiin taas pääasiassa vanhoja patuja. Eihän meistä nuorista mihinkään olekaan, vanhat tietävät paremmin kuinka tätä maata pitää johtaa ja kuinka muutosta saadaan aikaan. Kiitollisin olen tietysti Väyrysen valinnasta, edustaahan se kanssani samoja vittu jos ei muuten niin kiristämällä-arvoja. Vittu, jos minulle ei kohta anneta miljoonaa euroa, niin minä vien nämä loistavat aivoni ja täydelliset rintani Ruotsiin ja pelastan valaat siellä.

Oikeasti, mitä vanhemmaksi ja viisaammaksi tulee, sitä paremmin tulee tietoiseksi siitä, kuinka surullisen vähän ammattitaito ja älykkyys vaikuttavat siihen, ketkä meitä edustavat salkkuinensa. Sehän on puhdasta politiikkaa ja sehän olisi aika pelottavaa, jos ei tietäisi niin olleen aina ja maailman silti olevan pystyssä ja voivan hyvin.

Itkisin partaani, jos sellainen kasvaisi, tai jonkun toisen partaan, jos sellainen olisi elämässäni.

maanantai 16. huhtikuuta 2007

Moniajoa

Itsekin tajuan, että jotain on tehtävä tälle jatkuvalle stressille ja kiireelle. Viime yönä nukuin 3 tuntia ja nyt juon ja juon kahvia jaksaakseni viimeistellä vielä gradua hiukan ennen painoon viemistä. Olisin nukkunut mielelläni kuusikin tuntia, mutta sänkyyn kaatuminen vain lisäsi graduun ja työhön liittyvää ajatuksenjuoksua, eikä unesta tullut mitään.

Nyt lisään lisäämistäni asioita johtopäätöksiin ja suosituksiin ja samalla mietin kuinka muotoilisin ruotsin aineeni ja kuinka monta tuntia mahdan illalla jaksaa lukea vielä tenttiin. Olen yrittänyt sopia kypsyyskokeesta, mutta tavoittelemani henkilö ei ole paikalla. Kaikkien näiden opiskelussa viettämieni vuosien jälkeen on tuo yksi asia saatava eteenpäin nyt eikä milloinkaan muulloin. Parhaillaan on siis menossa näytös moniajotaidoistani. Ihailijoita minä ja Misu yhtenä moniajokohtaistani. Kirjoitan gradua, bloggaan, chattaan gmaililla, kirjoitan ruotsin ainetta ja näytän siltä kun tekisin töitä. Ei ihan helppoa, mutta musiikkia kuunnellen jaksaa ja ehtii ja pystyy.

Heti ensi viikon jälkeen YRITÄN vähentää kiirettäni ja välillä ihan vaan olla. Ystäviäkin olen lyönyt laimin. Unohdin lauantaiset ystävän syntymäpäivät, joihin olin luvannut mennä. Koskaan ennen en ole onnistunut moista tekemään, enkä todellakaan ole ylpeä tästä kerrasta.

Hanki elämä, hanki elämä, hanki elämä!

perjantai 13. huhtikuuta 2007

Titityy


Nyt on uusi ja upea tukka. On päässä muutakin uutta, krapula meinaan... Tuli lähdettyä työkavereiden kanssa yhdelle ja olinhan minä jo neljältä aamulla kotona. Jatkoilla. Saattaa olla, että en ollut ihan selvä vielä aamulla lähtiessäni kolmen tunnin unien jälkeen sinne kampaajalle. Niin tai näin, nyt oon selvinpäin. Krapulakaan ei ole kummoinen, väsyttää vaan ihan perhanasti.

Sunnuntaina kävin 2 tunnin kävelyllä ja kuvasin lintuja. Ihan vaan huvikseni.