lauantai 6. helmikuuta 2010

keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Så nära får ingen gå

Miten sitä voi koskaan olla tyytyväinen itseensä kun kuulee jatkuvasti muilta olevansa liian sitä ja liian tätä? Olen liian onneton ystäväksi. Kohta olen kuulemma myös liian vahva ja treenattu kelvatakseni yhdellekään miehelle. Viimeinen näistä ei kauheasti pelota, olen jo kauan tuntenut olevani liian jotain miehille. Ainakin niille, joista voisin edes kuvitella kiinnostuvani. Liian onneton ystäväksi sen sijaan on kurja olla. Pelkään kai myös pienen joukon saavan aikaan joukkokatoamisen.

Luulin olevani onnellisempi kuin vuosiin. Luulin olevani tasaisempi ja tyynempi kuin vuosiin. Olen kevyempi kuin vuosiin, mutta sekin on sitten huono asia. Luulin olevani matkalla oikeaan suuntaan.

Luulin olevani onnellinen ja tyytyväinen itseeni. Ajattelin etten ole täydellinen, mutta uniikki ja opin rakastamaan itseäni. On kai taas opeteltava uudestaan. Huomenna on varmasti parempi. Voinen odottaa sinne asti.

perjantai 29. tammikuuta 2010

Special needs

Onneksi ei edes tule kiire tämän artikkelin kanssa. Onneksi ei edes ahdista. Ainoat hyvät puolet tässä viikossa on siinä, että ystävä sai töitä ja toinen ystävä esitti väitöskirjatekeleensä viimeisen kerran ennen esitarkastusta. Onneksi osaan iloita muiden puolesta, muutenhan elämä menisi hankalaksi. Jollakulla kun menee aina paremmin kuitenkin...

Viime aikoina on tullut pohdittua asiaa ja toistaiseksi olen päätynyt siihen, että kateus perustuu omaan riittämättömyyden tunteeseen. Jos ei itsellä ole kaikki kunnossa, huomaa muiden onnen hetket niin helposti ja vielä helpommin niitä pitää esteinä omalle onnelleen.

Onneksi olen melko tyytyväinen omaan elämään. Lupasin tänään väitöskirjan ohjaajalleni ensimmäisen version tänä keväänä. Ensimmäinen versio tarkoittaa valitettavasti vasta ns käsikirjoitusta, jolle tullee pituutta 30-40 sivua. Kuntoon -projektikin on edennyt mukavasti treeni kerrallaan. Tänään onkin muuten viikon ensimmäinen treenitön päivä, mikä on kauheaa ja vaikeaa ja stressaavaa sekä vielä turhauttavaa.

Olen niitä ihmisiä, jotka tekevät määrätietoisesti kaikkensa saadakseen sen mitä haluavat. On vain valitettavan helppoa kadottaa kosketus siihen mitä oikeasti haluaa. Tiedän haluavani takaisin vanhaan kuntooni ja tiedän olevani taas se ihminen, joka nauttii urheilusta. Siitä en siis ole olenkaan huolissani. Työn suhteen en ole niin varma. Haluanko oikeasti elää tällaista loputtomien dedisten jatkuvaa metsästystä? Onko tämä nyt oikeasti tärkeintä elämässä? Tätä hommaa ei voi tehdä ns vasemmalla kädellä, vaan tälle on annettava kaikkensa.

Mitä jos panostaisi ihmistuhteeseen? Tai edes sellaisen hankkimiseen? Olisiko se siinä?

torstai 28. tammikuuta 2010

You don't know love like you used to

On myönnettävä. Tuntuu enevässä määrin siltä, että tuhlaan elämääni.

keskiviikko 27. tammikuuta 2010

If there is a rocket, tie me to it

Tänään on vaikeampi olla niin positiivinen. Ajatukset pyörivät ihan väärissä asioissa, vaikka keskipisteessä pitäisikin olla vain ja ainoastaan konferenssipaperi. Olisi pitänyt jäädä kotiin silloin. Olisi todella paljon vähemmän ajateltavaa. Eikä missään tuntuisi miltään. Tunteet ja ajatukset ovat haitta silloin kun on 10 sivua kirjoitettavaa ja kolme päivää aikaa.

Unohdin kalsaritkin kotiin. Kuinka ihmeessä tarkenen illalla kävellä kotiin?

maanantai 25. tammikuuta 2010

Paluu / risteyksessä

On tosi vaikeaa kirjoittaa samaan aikaan mitään muuta väikkärin lisäksi. Ei niin, että olisin mitään väitöskirjaakaan juuri ehtinyt kirjoittaa. Jotain minä kuitenkin olen ajallani tehnyt. Johonkin se on kadonnut. Pääosin muistan eläneeni sen. Jotain toivoisin toki unohtavanikin. Pääasiassa olen puhunut ihan höpöjä, mitä vastapuoli ei luultavasti kuitenkaan muista.

Jotain olen yllättäen huomannut syksyn aikana unohtaneenikin. Olen oppinut unohtamaan kuinka paljon kaikki voi sattua ja keskittynyt siihen kuinka paljon elämä voi antaa. Tunteminen hyökkää päälle ja hukuttaa, mutta siitäkin olen oppinut nauttimaan.

Olen elossa. I'm so fucking alive it hurts. Nicely.

lauantai 10. toukokuuta 2008

Jos haluat pelastaa maailman, pelasta itsesi

Krapulapäivänä elämässä ei tunnu olevan ollenkaan järkeä. Ei minkäänlaista. Ollenkaan. Yhtään.

Viski on saatanasta. Työkavereiden kanssa viskin maistelu on maailman huonoin idea. Ok, maailman toisiksi huonoin idea, huonoin olisi ehdottomasti tulella leikkiminen työkavereiden kanssa. Mistä lie tullut mieleen tuokin ajatus...

Ja työkaverit on työkavereita ei missään nimessä kavereita. Listaan -en koskaan sekaannu- voi lisätä uuden: työkaverin veljet. Juu ei. Lähtökohtaisesti se on tietenkin mielessä, ainahan meillä sinkuilla on mielessä. Niinpä niin.

Joku kadun asukki tuli illalla pyytämään rahaa ruokaan. En antanut, ostin sille ruokaa. Ei se ollut ollenkaan niin kiitollinen kun voisi olettaa. Maito ei kelvannut, olisi pitänyt olla mehua. Kiitosta sai pyytää erikseen. Jäipä siitäkin hyvä mieli. Tästä lähtien lahjoitan rahaa tilille tai unohdan kokonaan maailman pelastamisen. Nyt voisin laittaa rahaa Mayanmarin uhreille eli käytännössä sotilasjuntalle lisää liksaa tai kivoja energiakeksejä.

Missään ei ole mitään järkeä!

tiistai 29. huhtikuuta 2008

Aamutv

Meillä on kuri päässyt heltiämään projektiryhmässä, meitä on minä ja projektipäällikkö. Olin tänään paikalla kaksikymmentä minuuttia myöhässä ja totesin pomolle vain, "Hups". Jos kuri olisi kovempi, pystyisin raahautumaan ajoissa. Helppoa se ei ole, sillä olen aamuisin unohtunut keittiöön nauttimaan aamuohjelmasta. Olli ja Kalle sekä Pirjo ja Varjo tarjoavat viihdykettä joka aamu 07-09 välillä.

Eilen ohjelmassa oli leikkimielistä tappelua. Tänään olivat Olli ja Kalle uskaltautuneet aidan tälle puolelle syömään. Kaksi ohimenevää labbista saivat rohkeat syöksymään Pirjon ja Varjon seuraksi takaisin Venäjälle, aidan toidelle puolelle. Kyseessä on siis 4 cityjänistä, ei niitä kaupungin aseen tähtäimessä olevia kaneja. Tuntuvat asustavan Venäjän suurlähetystön aidatulla alueella. En vielä erota jäniksiä toisistaan, joten nimet on käytössä fiilispohjalta. Kalle on ehdottomasti aina se hurjin ja Varjo se, joka keskittyy tyytyväisenä syömään.

Huomenna ja keskiviikkona voinen tarkastella jänisten sijaan sikoja. Tuhansittain sikoja! 363 päivänä asujaimistoni on ihana ja rauhallinen, kaksi seuraavaa päivää ovat poikkeus. Meteliä, kusta ja roskia riittää.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2008

If you want to complain, I'm not the complaint department

Rakastan työtäni - haluan uuden työn
Minulla on varaa shoppailla ja matkustella - haluan lisää palkkaa
Haluan asua kaupungissa - rakastan maaseutua ja luontoa
En halua olla työnarkomaani - teen yli 60 tuntia per viikko
Rakastan iPodiani - en ole brandien orja
Jaksaisin tehdä pitempääkin päivää -en jaksa tehdä näin pitkää päivää

Me ollaan niin komplekseja kaikki.

maanantai 21. huhtikuuta 2008

Hit me baby one more time

Edelleen sinkku. Ilmeisesti yllättävän onnellisesti ja normaalia vähemmän epätoivoisesti. Kaikki pariutuneet tuntuvat olettavan sinkkuuden olevan enemmänkin ympäristön sanelema pakkotilanne kuin jonkun itse valitsema olotila. Kuinka muuten voisi tulkita jatkuvan mahdollisten kumppaneiden tarjoamisen? Viikonloppuna minulle tarjottiin ainakin kahta. Lisäksi jokunen tarjoutui pelastamaan minut vähintään hetkeksi* tästä kylmästä ja ankeasta sinkkuuden ansasta.

Kaiken lisäksi sinkun oletetaan metsästävän kaikkea mikä liikkuu. Sinkkua pelätään omien miesten ja kavereiden puolesta. Pakostakin pohdin johtuuko tämä minusta vai mahdollisesti pariutuneiden omista hurjista sinkkuajan kokemuksista. Ehkä aika kultaa muistot? En minä ainakaan koskaan aikaisemminkaan ole kenenkään miestä vienyt, joten maineeni voisi olla ainoastaan liioiteltu ilman todellisuuspohjaa.

Kaverit, kavereiden poikaystävät, kavereiden kaverit (tiettyyn rajaan asti) ja pienten lasten isät ovat jopa meille seksinnälkäisille sinkuille pyhiä. Ainakin minulle.

Pari anteeksipyyntöä ei olisi pahitteeksi.

* Niin juuri, pikaista seksiä.

tiistai 30. lokakuuta 2007

Call on me

Ei miulla edelleenkään ole mitään sanottavaa. Katsokaa Pradan ehdotuksia syksyn pukimiksi.

Kulutan, siis olen.

Enkä ole ollenkaan turhautunut siihen ihmisten välinpimättömään kulutusjuhlaan. Kieltämättä joudun itsekin uudistamaan vaatetustani työmatkojen takia, mutta elintarvikkeissa sentään kulutan reilusti ja ympäristöä säästävästi. Työmatkallekin on lennettävä. Ahdistus!


keskiviikko 3. lokakuuta 2007

maanantai 10. syyskuuta 2007

No, I don't wanna read your thoughts anymore


Interpol; The Heinrich Maneuver

torstai 6. syyskuuta 2007

Nenäliinojen keskeltä

Matka meni hyvin. Kaupunki oli paljon parempi kuin osasin odottaakaan ja konferenssissa oli tarjolla luksusta, josta tälläinen tavallinen typykkä on aikaisemmin vain haaveillut. Hotelli oli keskustassa ja kaikki kaupat ja ihanat baarit olivat kulman takana. Se oli kerrassaan mahtavaa!

Nyt ollaan kuitenkin kotona. Kipeenä. Ensimmäinen jatko-opiskelukurssi on muuten tehty! Stressi kaikista niistä suorittamattomista on helkutinmoinen. Ja väikkäri, se on AAARGH! Sitä ei yllättäen vielä ole, opiskeluhan alkoi virallisesti vasta viime viikolla. Ensi viikolla pitää kuitenkin esittää tutkimusaihe koko laitokselle. AARGH!

Tätä kirjoitusta hakataan keskiyöllä ikkunan alla lattialla. Ilmainen ja vapaa langaton verkko on tässä kaikkein vahvimmillaan. Hitto, olen vuoden maksanut netistä, vaikka ilmainenkin on olemassa. Tässä se toimii katkeamatta. Keskusta-asumisen etuja!


maanantai 27. elokuuta 2007

The heinrich manouver

Kun työkseen kirjoittaa, ei tunnu jäävän voimia tai ajatuksia vapaa-ajan kirjoittamiseen. Eikä minulla sitä paitsi juuri ole vapaa-aikaa. Turussa olin työmatkalla ja siihen sisältyi mukava risteily, joka käväisi Naantalissa asti.


Pari viikkoa sitten kävin ystävän luona Vuosaaressa. Siellä riittää rakennettua kaupunkimaisemaa. Muutin 7 vuotta sitten Vuosaareen ja täytyy sanoa, että nykyään kyseessä on ihan toisenlainen paikka, ei vierailulla tunnista paikaksi, jossa ennen asui. Luontoa sentään löytyy edelleenkin.


Eilen pukeuduin sadetakkiin ja uskaltauduin kaupungille. Sade ja aurinko saivat aikaan sateenkaareen. Espalla oli tyhjää ja hienoa, vaikka viereisellä kadulla valtaajaat juhlivatkin mökänsä tahdissa.


torstai 23. elokuuta 2007

Why can't we just play the other came?

You´re coming with me
Through the aging, the fearing, the strife

It's the smiling on the package
It's the faces in the sand
It's the thought that moves you upwards
Embracing me with two hands

Right will take you places
Yeah maybe to the beach
When your friends they do come crying
Tell them how your pleasure's set upon slow-release

Hey wait
Great smile
Sensitive to fate, not denial
But hey who's on trial?

It took a lifespan
With no cell mate
The long way back
Sandy, why can't we look the other way?

We speaks about travel
Yeah we think about the land
We smart like all peoples
Feeling real tan

I could take you places
Do you need a new man?
Wipe the pollen from the faces
Make revision to a dream while you wait in the van

Hey wait
Great smile
Sensitive to fate, not denial
But hey who's on trial?

It took a lifespan
With no cell mate
the long way back
Sandy, wait why can't we look the other way?
You're weightless; you are exotic
You need something for which to care
Sandy, why can't we look the other way?

Leave some shards under the belly
Lay some grease inside my hand
It's a sentimental jury
And the makings of a good plan
You've come to love me lightly
Yeah you've come to hold me tight
Is this motion everlasting
Or do shudders pass in the night?

Rosemary, oh Heaven restores you in life

I spent a lifespan with no cell mate
The long way back
Sandy, why can't we look the other way?
You're weightless, semi-erotic
You need someone to take you there
Sandy, why can't we look the other way?
Why can't we just play the other game?
Why can't we just look the other way?
Interpol, Evil

torstai 9. elokuuta 2007

Mä haluun et sä haluut et mä haluun



Madonnan ehdottamasti paras biisi, kiitos Massive Attacin.

keskiviikko 1. elokuuta 2007

Who wants to live forever?

Tutkijat pukkaavat mitä positiiviisempia tutkimustuloksia ilmoille. Ensin kehuttiin esikoista älykkäimmäksi ja nyt on löydetty luomien määrän ja eliniän pituuden välinen yhteys DNA:n kestävyyden kautta. Hesarissa kerrottiin eilen, että ihmisillä, joilla on yli 200 luomea on eliniänodote 6-7 vuotta korkeampi kuin ihmisillä, joilla on vähemmän luomia. Ha, minulla tuo 200 tulee täyteen jo laskettaessa luomet käsistä. En kyllä tiedä haluanko elää noita 6-7 vuotta, kun ne kuitenkin lisätään sinne loppupäähän. Jos se lisättäisiin vuosien 20-30 väliin, niin ottaisin mieluusti vastaan!